Maalaustalkoot

Pari edellistä kesälomaa meni pääsääntöisesti hartiapankkihommissa, joten tänä vuonna päätin keskittyä lomailuun. Eli 3 viikkoa vietettiin hyvin vahvasti mökkeillessä ja golfkentällä.

Ei mökillä kuitenkaan ihan jouten osaa olla, joten hoidimme perheen yhteisprojektina saunan ulkokuoren maalauksen toiseen kertaan. Minä ja rouva heiluttiin pensselin varressa, 6 – vuotias tytär ruosteenestokäsitteli naulojen päät ja 2 – vuotias vauhtiveikko kiipeili ansioituneesti telineillä.

Seiniin ja varsinkin ulkovuorilautojen väleihin oli kertynyt paljon männyn siitepölyä, joten pesin seinät huolellisesti ennen maalausta. 

Tähän hommaan yllättävän käteväksi työkaluksi osoittautui letkuun liitettävä, säätöhanalla varustettu autonpesuharja. Pesun jälkeen naulat maalattiin Rostex ruosteenestomaalilla.

Muutaman päivän kuivamisen jälkeen seinät ja lasitetun terassin katto maalattin Vinhalla. Valkoisen räystäsalusen ja mustan seinän rajaus oli hieman työläs, mutta maalarinteippi ja riittävän pienet pensselit toivat halutun lopputuloksen.

Terassin katon maalaus vaati takan, kaappien, graniittilattioiden ja valmiiden seinäpintojen peittämistä, mutta onneksi tila ei ollut tuon suurempi. Katon tekemistä ei ehkä olisi kannattanut jättää viimeiseksi.

Ulkovuorilautoja paikoilleen ja pintahuopa katolle

Ulkovuoraukseen halusin ehdottomasti Siparilan UTW paneelilla toteutetun vaakalaudoituksen. Paneelin tippanokka kaventaa lautojen välisen raon ja tuo kliinin sekä modernin ilmeen. Kyselin paneeleista muutaman tarjouksen ja tilasin nuo reilu kuukausi sitten Ugin Rautiasta. Valmiiksi pohjamaalattu versio oli lähes saman hintaista kuin puuvalmis, joten tilasin maalatun asiaa sen ihmeemmin miettimättä. Arkkitehtihän oli speksannut pintakäsittelyksi Valtin ja Piki sävyn. Kun paneeli tuli, niin keksin, ettei pohjamaalattua enää voi käsitellä Valtilla. Iso virhe.

Tilattua 23 x 145 paneelia ei voinut enää palauttaa, koska se ei kuulunut Rautian normaalivalimoimaan, joten vaihtoehdoiksi jäi joko myydä laudat pois ja tilata puuvalmiit paneelit, tai muuttaa suunniteltua pintakäsittelyä. Tarkoituksena oli kuitenkin aikaansaada pinta, joka näyttäisi mahdollisimman luonnolliselle puulle eikä muovilankulle. Siparilan pohjamaalin kanssa ainoa sopiva vaihtoehto on vesiohenteinen Tikkurilan Vinha, joka valmistajan mukaan tekee hengittävän, peittävän ja puolihimmeän pinnan. Tein testimaalauksia muutamalla eri sävyllä ja lopulta päädyin mustaan puutalosarjan 564X sävyyn. Toisen maalauskerran jälkeen pinta on hieman muovimaisempi ja kiiltävämpi, mutta ei paha. Onhan Vinhassa se hyvä puoli, ettei uusintakäsittelyä tarvita niin usein kuin Valttikäsittelyssä.

Olen käynyt töiden jälkeen maalamassa lautoja aina muutaman kymmenen paneelia kerrallaan, ja tänään testailtiin ensimmäisiä seinään. Omaan silmään ainakin näyttää varsin asialliselle. Jossain vaiheessa suunnittelin nurkkien tekemistä jiiriliitoksella ilman listoja, mutta syöksytorvien alla ja terassin aukoissa olevat lyhyet seinän pätkät tekevät ulkovuoriin todella monta ulkonurkkaa, joten hylkäsin jiiriajatuksen. Täytyy keksiä joku kapea nurkkalista ulkonurkkiin. Ikkunoiden ja ovien ympärykset toteutetaan smyykilaudalla. Paneelijako aiheutti pientä pohdintaa, sillä koristeseinien kohdalla täytyisi saada jako täsmäämään räystäältä alas saakka yhtenäisenä seinänä. Paneelit naulattiin paikalleen T-mallisilla 64mm pitkillä ulkovuorinauloilla.

Syyskuinen lauantai-iltapäivä oli niin lämmin, että laitettiin isän kanssa pintahuovatkin katolle. Kestääpähän paremmin talven tuulet ja tuiskut. Asennus meni täysin samalla tavalla kuin alushuovankin. Räystäille naulattiin pellit alushuovan ja pintahuovan väliin. Samalla katolle asennettiin huippuimuri ja 2 kappaletta kattotuulettimia. Kaminan piipun asennus jää ensi kevääseen. Lopulta harjalle ja aumakaton taitteisiin liimattiin vielä 40 cm liimakaista peittämään pintahuovan saumat.