Sähkö- ja vesiliittymiä

Kyselin saunatarjouksia odotellessa vesi-, viemäri- ja sähköliittymien hintoja. Alueella on yksityinen Lyökin ja Lepäisten vesi- ja paineviemäriosuuskunta, joten viemäröinti vaatii umpisäiliön lisäksi paineviemäripumppaamon toimiakseen. Pumppaamo nostaa kustannuksia, muuta viemäriliittymä on kuitenkin ainoa järkevä vaihtoehto, koska 95 % tontin pinta-alasta on kalliota. Oman imeytyskentän toteuttaminen ei ole käytännössä mahdollista.

Ennen tontin hankintaa selvittelin, että kaikki kunnallistekniikka löytyy läheltä, joten olettamuksena oli varsin helppo (lue järkihintainen) kytkentä. Kuitenkin vaikuttaa, että liittymiin saa varata yli 20 tuhatta euroa, joten kunnallistekniikka haukkaa todella ison siivun rantasaunan kokonaisbudjetista. Ja näitä on turha yrittää kilpailuttaa. Ollaan siis ensimmäisessä ”ota tai jätä” tilanteessa tähän projektiin liittyen.

Hetken kävi jopa mielessä vaihtoehto, jossa sauna olisi rakennettu toistaiseksi vain kantoveden varaan. Vesi-/viemäriverkkoon kytkeminen olisi tuossa skenariossa suoritettu vasta päärakennuksen kanssa samaan aikaan, mutta eipä siinäkään taida järkeä olla. Lisätään bujettiin nollia. Päärakennuksen hinnastahan se on sitten pois.