
Seinien silittelyä ja saunan väliseinä
Viime viikon teemana oli seinien kittailu / liippaaminen ja sen jälkeen täyteaineen hiominen tomuksi lattialle. Nyt oltiin sellaisen asian äärellä, jossa loppukäyttäjän laatuvaateet ja työn tekijän laaduntuottokyky sekä kärsivällisyys eivät kohdanneet.
Kahi seinien isoimmat kolot täytin weber.vetonit 137 laastilla, jonka jälkeen tasoitin suihkutilan seinät vetonit märkätilatasoitteella. Molemmat tasoitteet olivat suht helppoja hioa, joten P60 paperilla tasoittelin pahimmat pahkurat pois pinnoista. Pintaan tuleva mikrosemetti kun ei tunnetusti peitä mitään.
Saunan täyskorkea, 85 cm leveä väliseinän pätkä rakentui 120 mm korkean harkkoseinän päälle. Tämän seinän sisään asennetaan Oras suihkusekoitin ja saunan liukuovi. Tein seinän suihkunpuoleisen rungon 39 x 66 mm väliseinätolpista. Tilansäästösyistä tolpat on kuitenkin ”väärin päin” seinän sisällä, eli lappeellaan. Seinän pintaan laitoin kaakelilujan, sillä on mahdollista, että liukuoven raosta seinän sisälle roiskuu vettä. Kaakeliluja on tehtaalla vesieristetty molemmin puolin, joten se kestää kosteutta seinän sisällä. Saunan puolelle tulee finnfoam, tuuletusrako ja paneeli, kuten muissakin saunan seinissä.
Tuvan seinien tasoittaminen oli harvinaisen tuskallista hommaa. Saumanauhat pullistelivat kuivaessaan ja jouduin yhden sauman kaivamaan kokonaan auki ja tekemään uudelleen. Tasoite kutistuu kuivuessaan aivan älyttömästi, joten tasoitekertoja tarvittiin 3 – 4 ennenkuin seinät olivat edes sinnepäin. Ilta-aurinko ei kyllä yhtään helpottanut hommaa, mutta tuo se valmiistakin seinästä kaikki epätasaisuudet esiin armotta. No pohjamaali saatiin keskiviikko aamuna pintaan ja laatoitushommat pääsee alkamaan suunnitellusti. Pientä viimeistelykittaamista täytyy suorittaa vielä ennen pintamaalia.
Lessons learned: seuraavan kerran tasoitehommat ulkoistetaan