Sauna säältä suojassa

Kahden viikon runkoprojekti on tullut päätökseensä ja lopputulos on ennakoitua pidemmällä. Katolla on aluskate paikallaan ja Huntonin bitumipinnotteiset tuulensuojalevyt seinässä. Suuri kiitos isälle urakoinnista. Nyt projektia voi viedä eteenpäin kaikessa rauhassa. Rakenne kestää tuulet ja tuiskut.

Katolle tulee ns. tiivissaumakate. 8 asteen kattokaltevuudella tämä on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Valmistajan ohjeen mukaisesti tiivissaumahuopa ei tarvitse aluskatetta, mutta sellainen kuitenkin päätettiin katolle laittaa. Mielipiteitä tästä oli monia, mutta eipähän jää spekuloitavaa jos katto joskus vuotaa.

Rullatavaran asentaminen on nopeaa. Asennus aloitetaan räystäältä ylöspäin: huovan yläreuna naulataan ja alareuna liimautuu edellisen huovan naulausrivin päälle. Asennusta nopeuttamaan hain 89 euroa maksavan huopanaulapyssyn paikallisesta IKH varaosaliikkeestä. Tällä sai näppärästi naulattua sekä huovat että tuulensuojalevyt, joten laite on hintansa tienannut.  Tässä projektissa ei vasara niin mahdottomasti kulu 😀

Tuulensuojalevyjen(kin) asennuksessa huomasi Plusarkkitehtien kokemuksen myös valmistalopakettien (Plushuvilat) puolelta. Mitoitukset on tehty siten, että materiaalit pystytään käyttämään tehokkaasti. Seinään sai pääsääntöisesti paukutella kokonaisia tuulensuojalevyjä ilman minkäänlaista leikkausta ja hukkapalaa. Tuulensuojalevyjen asennuksen lomassa eristyshommaakin päästiin testaamaan muutaman nurkkakotelon villoituksella. Ekovillassa ei aallotettu villaveitsi toimi. Katsotaan miten homma sujuu ekovillasahalla. Ainakin messujen telineessä leikkuujälki oli moitteeton.

Tänään vielä iskettiin räystäskoteloiden rungot paikalleen. Runkoja varten tehtiin jigi, jossa kaikki U-kappaleet tehtiin sarjatyönä. Sen jälkeen ne olikin nopea paukutella runkonaulaimella paikalleen. Räystäät ovat metrin mittaiset ja otsapinta on 320 mm korkea. Räystäskotelo tulee muuttamaan rakennuksen ulkonäköä paljon. Jo pelkät rungot teki saunasta paljon matalamman näköisen.

Runkorakenne valmis ja asuntomessujen anti

Viikonloppu huilattiin kilpa-autoilun ja asuntomessujen parissa. Maanantai-aamuna sain liimapalkit ja kattoprojekti voi jatkua. Välikattovasat kiinnitettin rakennekuvien mukaisesti pilarikengällä liimapuuhun, ja kattovasaa nostettiin lisäpalikalla (kuva alla). Tyynessä kesäpäivässä raikuikin varsin komeasti ankkurinaulaimen palokärkimäinen paukutus.

Iltapäivällä päästiinkin jo iskemään huopakaton aluslaudoitusta paikalleen. Kaikkiaan kattoon menee noin kilometrin verran raakaponttia. Näin kuivalla ja lämpimällä kelillä täytyy varoa lyömästä ponttia liian tiukkaan, jottei kosteus ja sen mukanaan tuoma laudan turpoaminen nosta kattoa myöhemmin pystyyn. Loivan katon tekeminen on mukavaa. Katolla on helppo liikkua, ja työkalut pysyy (jopa jiirisirkkeli) kivasti katolla. Aumakaton jiirit tehtiin sähköisellä moottorisahalla, ei tarvinnut hienostella.

Asuntomessuilla käytiin messujen viimeisenä päivänä. Ehkä messuväelläkin oli jo hieman turnausväsymystä, joten anti jäi jollain tavalla hieman laimeaksi. Ekovillan leikkausvinkki oli ehkä yksi ajankohtaisimmista (saha tilattu). Lähinnä keskitymme yksityiskohtien toteutukseen ja sauna/pesuhuoneratkaisuihin. Yllättävän paljon oli esillä myös keskeneräisyyksiä ja huonoa viimeistelyä, sekä harmittavan paljon uudet talot kuluvat messuvieraiden laahustaessa pitkin aluetta.

Drop allas ja Tulikiven kiukaat täältäkin jäivät kummittelemaan Turun keväisten rakennusmessujen tapaan…

 

 

 

 

Arkkitehtiluonnokset valmiit

Plusarkkitehtien luonnokset tontin rakennuksista ovat valmistuneet. Venevaja ja autotalli ovat perinteisempää harjakattoista saaristolaistyyliä, päärakennus ja rantasauna puolestaan loivalla aumakattoratkaisulla toteutettuja moderneja puurakennuksia. Päärakennus pohjautuu Plusarkkitehtien huvila h100 – malliin. Jani Lahti joukkoineen teki erinomaista työtä.

Tältä pohjalta saunasta tehdään rakennuslupakuvat, jotka pitäisi olla valmiina lähipäivinä.

Hirsi- vai ekopuurakenne?

Kaavamuutospäätöksen jälkeen teimme linjanvedon, että rakennusprojekti tultaisiin toteuttamaan useammassa eri vaiheessa. Ensin tehtäisiin voimassaolevan kaavan perusteella kerrosalaltaan 25 neliön rantasauna, jota voi muutaman vuoden käyttää kesämökkinä. Kaavatyön päätyttyä (valmistumisarvio syksyllä 2016),joskus hamassa tulevaisuudessa, jatketaan pää- ja talousrakennuksilla. Olipa haaveissa jopa venevaja lahden pohjukkaan.

Koko ajan on ollut selvää, että me ei tulla rakentamaan tyyliltään ihan perinteistä suomalaista kesämökkiä. Tässä kategoriassa valinnan varaa on vaikka kuinka paljon. Esimerkkinä Kontiotuotteen tai Honkarakenteen mallit. Toki löytyy näistä mallistoista modernimpiakin malleja. Haaveissa meillä on ollut skandinaavinen, selkeä, yksinkertainen, jopa minimalistinen tyyli, jota tarjoavat mm. SunhouseWoodmood tai Honkatalot, jonka loma-asuntomessukohde Villa Albatrossi on yllä olevassa kuvassa. Kuitenkin modernien mallien valikoima on selvästi perinteisiä suppeampi.

Päärakennus tullaan rakentamaan omakotitalon rakennuspykälät täyttäväksi, joten rakenteiden energiatehokkuuskin ratkaisee paljon lopullisessa valinnassa. Nykyisten eristevaateiden riskeistä puhutaan paljon. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että voimassa oleva lainsäädäntö pakottaa rakentamaan liian tiiviitä rakennuksia, joista tulee ennemmin tai myöhemmin homeloukkuja.

Massiivihirsirakenteessa on paljon hyviä puolia, toisaalta U-arvo vaateiden vuoksi hirren paksuus omakotitalossa on suorastaan älytön. Eikä hirsiseinien lisäeristämisessä taas mun mielestä ole oikein järkeä. Monissa lähteissä kehutaan muovittoman, selluvilla – eristetyn ekopuurakenteen hengittävyyttä ja kierrätysmateriaalien ekologisuutta, toiset vannovat muovihöyrysulun ja mineraalivillan olevan ainoa oikeaa ratkaisu. Hirsirakennuksessa joudutaan painumista ja massiivipuun elämistä huomioimaan monissa kohdin, jolloin väistämättäkin joudutaan käyttämään listoituksia yms. ratkaisuja, jotka eivät tue minimalistista tyyliä.

Lisäksi projektin luonne aiheuttaa oman pohdintansa. Saunarakennus tullaan aloittamaan tulevana kesänä, päärakennus ehkä 2 – 3 vuoden kuluttua. Jos nyt valitsee talotoimittajan valikoimasta saunan ja siihen sopivan päärakennuksen, niin onko koko yritystä enää olemassakaan, kun päärakennus pitäisi hankkia. Olisiko ehkä järkevää ottaa avuksi arkkitehti, joka luonnostelisi kaikki tontin rakennukset nyt? Budjettimielessä mieltäisin talopakettiratkaisun edullisemmaksi, kuin yksilöllisen suunnittelun ja toteutuksen.

 

Haaveita toteuttamassa

Tämä projekti sai alkunsa jo kesällä 2012, kun aloimme rouvan kanssa puoliksi leikillämme kiertelemään läpi myynnissä olevia merenrantatontteja. Kaukaisena haaveena meillä oli vaihtaa nykyinen noin 20 vuotta vanha omakotitalo pienempään rivitalo – tai kerrostaloasuntoon, ja tehdä rantatontille talviasuttava kakkosasunto. Rouvalla opettajana on pitkät kesälomat, joten haussa oli tontti, josta mulla olisi kohtuullinen työmatka.

Pitkään näytti siltä, että tontit tai vanhat mökit hyvien liikenneyhteyksien varrella ovat meidän tavoittamattomissa, kunnes joulukuussa 2014 tuli myyntiin tontti Uudenkaupungin Lepäisillä. Tämä tontti oli ollut hetken myynnissä jo kesällä 2013, ja tuolloin kävin pari kertaa paikkaa katsomassakin, mutta tuolloin hintapyynti oli meille liian korkea. Nyt pyyntihintakin oli pudonnut mahdollisuuksien rajalle ja soitto kiinteistövälittäjälle paljasti, että myyjällä oli hieman kiire päästä eroon paikasta. Tarjouksemme hyväksyttiin viikko ennen joulua ja kaupat tehtiin vuoden vaihteessa.

Vajaan 7000 neliön tontilla on 80 – luvun lopulla hyväksytty rantakaava, joka mahdollistaa vapaa-ajan asunnon, saunan ja varaston rakentamisen. Kokonaiskerrosala 100 m2. Sähkö, yksityisen vesiosuuskunnan vesijohto ja paineviemäri kulkee tontin rajalla. Tontti rajoittuu asfaltoituun tiehen ja matkaa Uudenkaupungin keskustaan on noin 15 km.

Luoteeseen avautuvalla kalliotontilla on rantaviivaa noin 40 metriä. Hoitamatonta puustoa on reilusti. Pääsääntöisesti rannassa on kitukasvuisia mäntyjä ja ylempänä vanhoja suuria kuusia. Tontille on naapurin kanssa yhteinen tie, joten ihan nollasta ei tarvitse aloittaa.

Olen koko vuoden ajan suunnitellut perustavani raksablogin hieman erilaisella näkökulmalla. Nettihän on täynnä hienoja rakennusprojektikertomuksia, joissa pääsääntöisesti keskitytään skandinaavisen tyylikkääseen sisustukseen, kaakeleiden valintaan ja Kukkapuron Karusellituolista haaveiluun. Näitä asioita satavarmasti käsitellään myös villavohlu – blogissa, mutta hartiapankkirakentaja – insinöörin näkökulmasta. Kiinnosti se sitten jotakuta tai ei 😀

Blogia aloitettaessa (6.2.2016) projekti on siis edennyt jo reilun vuoden päivät. Varsin hyvin olemme edenneet, mutta ajatuksena on kertoa menneen vuoden tapahtumista tasaiseen tahtiin tässä blogissa ja päästä jossain vaiheessa ”live – tilanteeseen”.