Väliseiniä Kahitiilestä
Alkuperäinen ajatus oli tehdä kaikki suihkua ympäröivät seinät kivestä. Kuitenkin pienessä tilassa täytyy kaikki sentit hyödyntää, joten ulkoseinään asennetaan vain vesieristetty kipsilevy. Väliseinät kuitenkin askartelin 85 mm paksusta Kahi -väliseinäpontista. Hetken aikaa pohdin jopa jättää homman ammattimuurarille, mutta muutaman konsultaatio-puhelun ja Weberin asennusohjevideon jälkeen päätin tarttua itse laastilapioon. Ei kai tämäkään niin vaikeaa voi olla.
Väliseinien kohtaan ei aikanaan asennettu lattialämmityskaapelia, joten aloitin homman poraamalla harjaterästartunnat lattiavaluun. Tämän jälkeen muurasin ensimmäisen harkkokerroksen paikalleen muurauslaastin avulla. Muurauslaasti toimii paksummilla kerrosvahvuuksilla kuin ohutsaumalaasti, mikä on tärkeää, kun yritetään saada alin kivikerros vaakasuoraan. Meidän kohteessa suihkukourulle kaato on varsin suuri, joten vaikka seinät ovat lyhyitä, vaati suoristus melkoisesti askastelua. Vesiputkien paikka lattiavalussa olisi voinut olla parempikin, mutta pienellä hienosäädöllä putket saadaan piiloon seinän sisään.
Seuraavana päivänä tulin jatkamaan valuhommaa, mutta totesin, ettei harkot ole kiinni juuri lainkaan muurauslaastissa. Pieni nyrkin kopautus riitti irroittamaan kivet paikoiltaan. Onneksi en suutuspäissäni potkinut kaikkia harkkoja irti lattiasta, sillä googlen ja konsultaatiopuhelun jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että muurauslaastin kuivuminen vie kauan aikaa. Jonkun lähteen mukaan täysi lujuus saavutetaan vasta 4 vko:n kuluttua muurauksesta. Muurasin kolme irroittamaani kiveä uudelleen, valoin harjaterästartunnat peittoon harkkojen aukoista sekä lisäsin lattialämmitykseen hieman tehoa.
Pari päivää myöhemmin palasin aiheeseen ja harkot kestivät nyt melko voimakastakin potkimista. Rikkovaan testiin en enää nähnyt tarvetta. Seinän muuraaminen tämän jälkeen olikin varsin nopeaa hommaa. Laastin levitin pienellä laastilapiolla ja suoruuden määrittämiseen käytin nurkkalaudan lisäksi laseria ja vatupassia. Seinän olin mitoittanut kokonaisten harkkojen mukaan. Nurkkaan olisin ostanut 235 mm pitkiä nurkkaharkkoja, mutta sellaisia ei paikallisilla rautakaupoilla ollut varastossa, eikä 11 kpl ollut järkevää tilata, joten leikkasin nurkkapalat täysistä 300 mm pitkistä Kahi väliseinäponteista. Näin seinään saatiin puolen kiven limitys. Harkkojen leikkelyyn käytin rälläkkää ja timanttilaikkaa. Melkoinen pölinä. Matalaa pesuhuoneen ja saunan välistä seinää vahvistin parilla harjateräksen pätkällä.
Suihkun seinään tein shampoo- ja saippuapurnukoille hyllyn. Syvennyksen takaseinäksi tulee kaakelilujan palanen vessan puolelle. Hyllyaukon yläpuolelle asensin 1200 mm pitkän oven ylityspalkin. Pitäisi ainakin kestää 😀
Ei Kahi väliseinän teko niin vaikeata ollut, mutta amatöörillä meni taas kerran tolkuttomasti aikaa näiden kanssa ährätessä.
Lessons learned: päärakennuksessa en taida ihan kaikkea yrittää tehdä ite.