Lattioiden valu

Raksaprojektissa oli muutaman viikon tauko, kun perheen toinen projekti, eli poikavauva, syntyi elokuun viimeinen päivä. Projektit siis kinostaa.

Olin suunnitellut ottaa ammattilaisen tasoittamaan ja liippaamaan lattian, mutta aikataulut eivät oikein osuneet yhteen, joten päätettiin isän kanssa tehdä tuokin homma ihan itse. Eihän se nyt voi mitään rakettitiedettä olla 😀 Betonin tilasin pumppuautolla samasta paikasta kuin sokkelibetonitkin. Edellisestä valusta oppineena tilasin tavaraa reilummin, joten valmistelin terassitolppien pohjavalun ja sokkelin ulkopuolelle tehtävän kalliopainanteen täyttövalun mahdollisen ylijäämätavaran hyödyntämiseksi.

Geberitin kourumallisen lattiakaivon korkoa ei pysty säätämään enää valun jälkeen, joten tuon korkeutta mittasin ja säädin useampaan kertaan. Normaaleissa pyöreissä kaivoissahan täytyy varmistaa vain, että kaivot ovat valussa riittävän syvällä. Nostaa niitä voi jälkikäteen korokerenkaalla, toki kerrallahan nekin kannattaa yrittää paikalleen laittaa.

Pumppuauton mitoitus projektiin oli vähintäänkin riittävä, mutta parempi tässäkin liikaa kuin liian vähän. Itse lattioiden täyttö onnistui varsin kivuttomasti ja kahteen mieheen  tasoituskin saatiin tehtyä kohtuudella. Syyskuun lämmin päivä hieman kuivatti tuvan lattiaa liikaa, ja pinnan liippaus jäi vähän vajavaiseksi, mutta kait sekin rantasaunan lattiaksi välttää.

Kosteiden tilojen puolella kolme lattiakaivoa alle 10 neliön tilassa aihetti monenlaista kaatoa, ja niiden hahmottaminen seinään tehdyin merkinnöin oli erittäin haastavaa. Näyttäisi kuitenkin, ettei sielläkään paljoa tasoitetta ennen vesieristettä tarvita. Tällä kertaa betonia oli juuri sopivasti. Bonusvalut saatiin tehtyä suunnitelmien mukaan, mutta ylimääräistä kuraa ei jäänyt.

Lessons learnd: Seuraavassa rakennuksessa jätän lattian tasoituksen ammattilaiselle. Kiire olisi tullut, jos olisi enemmän ollut neliöitä tehtävänä.

Kesäloma ja betonimuotin purku

Kesäloman kunnianhimoisena tavoitteena on saada sauna säältä suojaan. Eli kattolaudoitus ja aluskate paikalleen. Saas nähdä kuin äijän käy. Aloitin loman muotin purkamisella. Yllättävän inhottavaa hommaa, kun lankkujen kiinnitysruuvien kanta on painettu muutama milli puun sisään. Kosteus on turvottanut puut ja ruuvien reiät ovat täynnä betonia. Varsin paljon ruuveja oli myös poikki, joten muotti on ollut tiukoilla korkeammasta päästä. Onneksi se kuitenkin pysyi kasassa valun ajan.

Pystylaudoitus aiheuttaa sen, ettei hyödynnettävää betonilautaa juurikaan jää. Nauloja täynnä olevien alle metrin mittaisten pätkien käyttö ei juurikaan houkuttele. Sokkelin ulkopinnasta tuli varsin siistin näköinen. Alunperin ajatuksena on ollut pinnoittaa sokkeli myöhemmin, mutta ei tämäkään hassummalta näytä.

Sora & Kallio Heinonen Oy toimitti pari kuormaa sepeliä huomenna alkaviin täyttöihin. Sitä ennen täytyy sokkelin alle tehdyt vedenpoistoputket vielä hakata auki, sillä keskiosasta on hyvää vauhtia syntymässä uima-allas. Kiitos loistavien kesälomakelien.

Saunan pohjan valu

Sokkelin valua varten saunalle johtavalle tielle tuotiin pari kuormaa karkeaa sepeliä, jotta betoniauto pääsisi pohjan viereen. Normaali, rännillä purettava betonitoimitus on jonkun satasen halvempi kuin pumppuautotoimitus. Lisäksi useisiin pumppuautoihin mahtuu vain 4 tai 5 kuutiota betonia, ja meillä tarve oli kuudelle kuutiolle, joten säästö on selkeästi suurempi. Tie kun oli tarkoitus rakentaa jokatapauksessa. Tiepengerryksen rakennuksen aikana satoi varsin voimakkaasti vettä, joten tien kantavuus sepelin kanssakin oli hieman arvoitus, mutta ei sen kanssa lopulta ollut mitään ongelmaa.

Betonin toimitti MBR Naantalin betoniasemalta. Erikoista sinällään, että 70 kilometrin päästä ajettu tavara on varsin paljon halvempaa kuin paikallisen yrittäjän 20 kilometrin päästä toimitettu.

Valutalkoita hoidettiin neljän miehen voimin. Autokuski käytti ränniä, yksi talkoomies ohjasi kuran 15 cm leveään muottiin, yksi käytti vibraa ja yksi tasoitti pinnan. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes betoni loppui ja viimeinen nurkka oli vielä valamatta. Olin mitannut ja laskenut muotin koon useampaan kertaan ja tilasin vielä 0,5 kuutiota ylimääräistä, mutta silti kura loppui. Aavistuksen jurppi…

No eihän siinä auttanut muu, kuin käydä hitonmoisella hässäkällä hakemassa konevuokraamosta betonimylly ja Rautiasta tukkupakkaus Vetonit S100:aa ja tehdä viimeinen 300 litraa kuraa käsin. Samalla rahalla olisi tuonut 2 kuutiota ylimääräistä kuraa betoniautolla pihaan. Jälleen puski Jormaa otsalohkoon…

Sokkeli saatiin kuin saatiinkin valettua ja betonin loppumisen syykin selvisi, kun lopputulosta päivän päätteeksi ihasteltiin. Parista kohdasta korkea muotti oli hieman levinnyt. Ei montaa senttiä, mutta liikaa puolen kuution tilaustoleranssille. (insinöörihän ei mittaa tai laske koskaan väärin 🙂 )

Lessons learned: parempi liikaa kuin liian vähän – betonissakin.

Sokkelin valumuotti

Perustukset siis valetaan suoraan kalliolle, joten erillistä anturaosaa pohjaan ei tule. Tuvan alle jäävään monttuun täytettiin noin 50 cm kapillaarisepeliä 10 cm:n välein tärylätkällä tiivistäen. Eli osa sokkelista makaa sepelipatjan päällä. Muotin rakentaminen on haastellinen epätasaisesta maaperästä johtuen, joten vastaavan mestarin vinkistä muotti päätettiin toteuttaa pystylaudoituksella. Näin yläreuna saadaan tasattua oikeaan korkoon helposti käsisirkkelillä tai moottorisahalla. Ja alhaallakin kallion muotojen seuranta helpottuu oleellisesti.

Ensin kasattiin paikalleen ulkopuolen laudotus, jonka jälkeen raudoitus kiinnitettiin kallioon ja ulkopuolen muottiin. Tämän jälkeen askarreltiin sisäpuolen laudotus ja sidottiin koko komeus kallioon tukitreevoilla. Muotin puoliskot kiinnitettiin vielä toisiinsa kierretangoin. Saunan päädyssä sokkeli on varsin korkea (150 cm), joten se raudoitettiin maanpaineseinänä 8×150 mm verkolla. Ulkopuoleltakin sokkelin vierusta tullaan täyttämään varsin ylös, mutta näin toteutettuna täyttöä ei tarvitse tehdä sisäpuolen kanssa yhtaikaa.

Muotin tekeminen tällä tavoin oli yllättävän työläs projekti.Samoin puutavaraa meni varsin paljon. Tavoitteena on saada pohja valettua ennen heinäkuun lopussa alkavaa kesälomaa, joten pari talkoomiestä olivatkin suurena apuna muotin teossa. Ja viihtyipä paikalla kookas rantakäärmekin, mutta varsin haluton tuo oli surrauslankaan tarttumaan.

20150722_185617

Muottiprojektin lessons learned: päärakennuksen paikka tullaan tasoittamaan räjäyttämällä siten, että saadaan tehtyä perinteinen sepelin päälle valettu antura / (harkko)sokkeliratkaisu.