Mikrosementtiä seiniin

Pitkällisen harkinnan ja googlettelun jälkeen päädyin pinnoittamaan kylpyhuoneen ja WC:n seinät Suomen Betonileimasimen mikrosementtipinnoitteella. Mm. asuntomessuilla ja rakennusblogeissa mikrosementtityyppiset pinnoitteet ovat varsin yleisiä, mutta niiden kestosta ja ominaisuuksista pidempiaikaisessa käytössä liikkuu varsin vähän, ja kovin monenmoisia, kokemuksia. Myöskin erilaisia tuotteita ja tuotteiden toimittajia on markkinoilla runsaasti.

Meidän kylpyhuoneesta löytyy useaa eri seinämateriaalia. Vessassa ja pukeutumisnurkassa ulkoseinissä on EK kipsilevyä, jonka alareuna on vesieristetty. Suihkutilan ja vessan väliseinä on kahitiiltä vesieristettynä ja saunan väliseinä kaakelilujaa. Suihkunurkan ulkoseinä on kokonaan vesieristettyä EK kipsilevyä.

Työ aloitettiin levittämällä vesieristeen päälle tasoitteeksi kaksi kerrosta pohjustemassa Gruesoa. Liippauksen tein SBL:n toimittamalla pyöreäreunaisella noin 150 mm pitkällä liipillä. Molempien levityskertojen jälkeen hioin pinnan kauttaaltaan P60 hiomapaperilla. Varsinkin sisänurkkien ja ulkokulmien muotoilu ja hiominen oli varsin aikaa vievää puuhaa. Vaikka suoritin hionnan noin 12 h liippauksen jälkeen (ohje alle 24 h), oli Grueso ehtinyt kuivaa todella kovaksi.

Ensimmäisen liippauksen ja hionnan jälkeen totesin ulkoseininen alaosat niin hyviksi, että niitä en Gruesolla tasoittanut toistamiseen. Suihkunurkkaan putkimies kävi asentamassa suihkusekoittimen, jonka jälkeen liippasin seinät toistamiseen. Totesin, että Grueso roiskeet kannattaa lattialta poistaa märkänä, kuivuttuaan poisto vaatii kovia otteita. Esim. vesieriste ei näitä otteita kestäisi. Toisen levityksen jälkeen hioin pinnan huolellisemmin ja viimeistelin nurkat.

Tämän jälkeen käsittelemätön kipsilevy primeroitiin, jonka jälkeen aloitettiin itse mikrosementtipinnoitteen liippaus. Pintasementti oli selkeästi hienompijakoisempaa kuin Grueso. Samoin sekoitussuhde nesteen ja kuiva-aineen kesken oli tarkempi. Liian löysä tavara oli helppo levittää, mutta kerrosvahvuus jäi läpikuultavaksi. Liian kuiva massa sen sijaan jämähti hetkessä levityskelvottomaksi. Kannattaa siis käyttää mittaa sekoituksessa. Muutoinkin kannattaa sekoittaa todella pieniä eriä, sillä avoin aika massalla on noin 20 min. Seinään ohut mikrosementtikalvo kuivaa minuuteissa. Työkalut ja laastiämpäri tulee pestä jokaisen massaerän välissä, jottei hienojakoisen massan sekaan tule kökköjä ja kokkareita.

Tasaisen, suoran seinän pinnoittaminen käy varsin nopeasti ja helpostikin ihmiseltä, joka ei koskaan ole mitään tasoitetta vetänyt, mutta nurkkien kanssa on helposti hermo pinnassa. Pintasementti on helpompaa hioa kuin Grueso, välihionnan suoritin hiomahiirellä ja P240 paperilla.

Nyt seinät on liipattu Plata sävyisellä pinnoitteella 2 kertaa, jonka jälkeen tehtiin lattian vesieristys ja laatoitus. Seinät hiotaan vielä kertaalleen, jolloin saa poistettua laatoituksessa syntyneet liat ja sen jälkeen suoritetaan lakkaus vähintään kolmeen kertaan. Ehkä joitakin kohtia täytyy liipata pintasementillä vielä kolmanteen kertaan. Palataan siihen myöhemmin.

Pienessä tilassa seinistä on hankala saada hyvää valokuvaa, mutta lopputulos on sitä mitä haluttiinkin. Seinässä todellakin näkyy tekijän käden jälki. Itse en halunnut korostaa lopputuloksen rouheutta liiaksi, joten nurkkia nysvätessä meni tunti jos toinenkin. Ehkä yritin tehdä pinnasta hieman liiankin tasaista. Todella vaivalloinen tapa tämä on seiniä käsitellä, ja aineetkin maksavat keskihintaisen laatan verran. En ole aivan varma lähtisinkö hommaan uudelleen, mutta onhan tämäkin tullut kokeiltua. Ja tykkään kyllä lopputuloksesta kovin.

SBL:n tuotteita käytettyäni uskon vahvasti, ettei mikrosementti itsestään seinästä irtoa tai halkea. Tarttuvuus kohteisiin on todella vahva, ja pinnoitteet ovat laattamaisen kovia kuivuttuaan. Ainoa riski lienee se, että pohjamateriaalit elää, jolloin ohut pinnoite todennäköisesti halkeaa. Tätähän on pyritty estämään nurkkien vahvikenauhoituksella jne, mutta aika näyttää kuinka käy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s