Syyskuu on mennyt aika pitkälle töissä ja kotihommissa, joten raksalla ei ole valtavasti edistytty. Muutamana iltana olen käynyt ulkovuorilautoja maalaamassa. Elokuussa vielä haaveilin saavani lämmöt päälle saunaan ennen talvea, mutta nyt näyttää siltä ettei kannata kiirehtiä. Valun kuivaminenkin vie oman aikansa, joten keskitytään saamaan ulkopuoli sään kestävään kuntoon. Vedentulon saa poikki tontin rajalta, joten putkien jäätymistäkään ei tarvitse pelätä.
Hyvä ystäväni Jukka kävi hieman konsultoimassa sisustusmateriaaleissa muutama viikko sitten. Myös saunan valaistus-suunnitelma on hänen ideoimansa jo aikaisemmin keväällä. Itse olimme hinta edellä suunnitelleet terassille jotain peruslaattaa, mutta Jukka oli ehdottomasti graniitin kannalla. Maisemassa kun harmaata kalliota on yllin kyllin. Ei tätä voinut kieltääkään, ja löysinkin sisäterassille lattiamateriaaliksi edullista graniittilaattaa koossa 30 x 60 x 2 cm. Tilasin laatan jo ennen lattioiden valua, paksu laatta kun piti huomioida valun korkeudessa, jotta sokkelin päälle tulevien terassilasien kisko ja laatan yläpinta saadaan samalle tasolle. Laatat toimitti järkihintaan kivitori.fi. Poltetun laatan pinta on varsin karhea, mikä on hyvä ulkotilassa. Lattia täytyy kuitenkin käsitellä jollain kivisuoja-aineella, jottei rasva ja lika imeydy graniittiin.
Jukka ehdotti ulkovalaisimeksi hinnaltaan edullista Konstsmiden Cremonaa. Siinä on 2 x 3 W Led ja säädettävä valokeila. Hintaa kuitenkin alle 50 eur / kpl. Tilasin Netraudasta 2 kpl kokeiluun ja tuotteen laatuvaikutelma hintaan nähdem on yllättävänkin hyvä. Valoteho on 300 lm / suunta, joten valtavan tehokkaita nuo ei ole, mutta valkoisella seinällä tehdyn testin perusteella teho on ihan riittävä. Täytyy vielä koeponnistaa mustassa seinässä. Valaisimia tullee saunan seinään 8 kpl, joten ei niiden älyttömän tehokkaita tarvitsekaan olla.
Nokialta kävin hakemassa 300 eurolla muutaman rosterikaapin, joista olisi mahdollista tehdä säilytystilaa ulkokeittiöön. Kaappien materiaali on mietityttänyt pitkin syksyä, terassi kun kuitenkin on ulkotilaa. Ruostumaton teräs tuossa ainakin kestää. Pientä modifiointia alakaappien runko vaatii, sekä uuden, altaalla varustetun tason. Vielä en ole aivan varma tuleeko noista terassiin nurkkaan hieman liikaakin rosterin kiiltoa, mutta aika näyttää päätyykö kaapit saunan seinälle vai ei. Kiitos tarjoushaukka Iirolle tästä Tori.fi pongauksesta.