Sähköjohtoja ja ilmasulkuja
Eristyshommat ovat jatkuneet kevään myötä pikkuhiljaa. Työkiireet hieman haittaavat harrastuksia, ja kevät etenee kiivasti, joten raksallakin pitäisi aktivoitua. Sähkärin kanssa vedeltiin kaikki loput sähköjohdot ja kytkentärasiat paikalleen. Käsittämättömän paljon monenlaista kaapelia tälläseen koirankopin kokoiseen saunamökkiinkin saa mahtumaan. Datakaapeleita vetäessä mietin, onko rantasauna-ajatus kenties hieman karannut lapasista. Kevään aikana alueelle vedetään valokuituyhteys, joten saattaahan noillekin joskus tarvetta tulla. Nyt ne on aika paljon helpompi asentaa kuin vuoden päästä.
Katon teon aikaan viemärin korvausilmaputki jätettiin ullakkotilaan. Yksi katon läpivienti vähemmän vuotokohteena ja ruma tötterö poissa katolta. Sain kuitenkin ajatuksen ennen saunan katon höyrysulun asennusta vetää putken pää tuulensuojalevyn läpi räystäskotelon sisään. Näin putkesta mahdollisesti leviävät bakteerit eivät pesiydy katon villoitukseen.
Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen saunan seiniin asennettiin vaakakoolauksen ja 50 mm villan sijaan 30 mm paksu alumiinipinnotteinen uretaanilevy. Näin saadaan 4 cm lisää sisätilaa saunaan. Kattoon kuitenkin laitoin ihan perus alumiinipintaisen paperin, jotta kattopaneelin alle saadaan kunnon tuuletusrako. Huonekorkeus kun on hieman kriittinen lauteiden alle sijoitettavasta lämminvesivaraajasta johtuen. Pontatun seinäuretaanin ja paperin sauma oli aavistuksen haastellinen tiivistettävä, mutta huolellisella alumiiniteippauksella sekin onnistui.