
Kesäloma ja betonimuotin purku
Kesäloman kunnianhimoisena tavoitteena on saada sauna säältä suojaan. Eli kattolaudoitus ja aluskate paikalleen. Saas nähdä kuin äijän käy. Aloitin loman muotin purkamisella. Yllättävän inhottavaa hommaa, kun lankkujen kiinnitysruuvien kanta on painettu muutama milli puun sisään. Kosteus on turvottanut puut ja ruuvien reiät ovat täynnä betonia. Varsin paljon ruuveja oli myös poikki, joten muotti on ollut tiukoilla korkeammasta päästä. Onneksi se kuitenkin pysyi kasassa valun ajan.
Pystylaudoitus aiheuttaa sen, ettei hyödynnettävää betonilautaa juurikaan jää. Nauloja täynnä olevien alle metrin mittaisten pätkien käyttö ei juurikaan houkuttele. Sokkelin ulkopinnasta tuli varsin siistin näköinen. Alunperin ajatuksena on ollut pinnoittaa sokkeli myöhemmin, mutta ei tämäkään hassummalta näytä.
Sora & Kallio Heinonen Oy toimitti pari kuormaa sepeliä huomenna alkaviin täyttöihin. Sitä ennen täytyy sokkelin alle tehdyt vedenpoistoputket vielä hakata auki, sillä keskiosasta on hyvää vauhtia syntymässä uima-allas. Kiitos loistavien kesälomakelien.