Terassin portaat
Kesäloman alussa siirrettiin muutama huonekalu mökkityömaalle, ja nyt onkin pari viikkoa mennyt mökillä lomaillessa. Eihän täällä likikään valmista ole, mutta yöpyminen onnistuu ja perusmukavuudet ovat käytössä.
Loman aikana olen askarrellut terassin portaita ja viimeistellyt Drop – altaan asennusta. Aloitin porrasprojektin kiinnittämällä 48 x 145 lankun kallioon pilarikenkien avulla. Tämän päälle kiinnitin saman kokoisesta lankusta tehdyt porrasjuoksut, ja juoksujen päälle ruuvasin kolmiotuet askelmille.
Paljun eteen tein kulman, jotta portaiden päätyyn ei tarvitse tehdä kaidetta. Tuo aiheuttikin aika paljon päänvaivaa, ja pitipä mieliin palautella peruskoulutason trigonometriaakin.
Alimman portaan päätyyn upotin Ikean rosterialtaan jalkojen huuhtomisvadiksi. Portaat päällystin samalla lehtikuusilaudalla kuin terassinkin, samoin verhoilin paljun rungon sivut.
Tyttären kanssa siivottiin rappujen ja viime kesänä tehdyn kulkusillan välinen kallio, joka ainakin toistaiseksi toimii polkuna rantaan. Yksi syvempi monttu täytyy täyttää parilla lapiollisella betonia.
Rappujen toiseen reunaan tulee palamaton taso tyylikkäälle Loimu ulkotulisijalle, joten kaiteita ei terassille tarvita.