
Hyvä tie perille
Tie ja parkkipaikka syntyivät ennakko-odotusten mukaan helposti. Yksi pieni kalliopatti jäi vielä kulkua haittaamaan (kuvassa Kerttu seisoo tuon patin päällä), mutta se tullaan räjäyttämään pois myöhemmin. Saunan vesi ja viemäriputkille kalliota joudutaan louhimaan jokatapauksessa. Tie jätetään toistaiseksi murskepintaiseksi. Kun rakennushommat on tehty ja painavat rahdit ajettu, täytyy tielle vielä tuoda pintakerrokseksi hienompaa kivituhkaa tjms. Kääntöpaikan ohjeistin mitoittamaan niin, että kuorma-autonkin saa käännetyä tontilla. Helpottaa jatkossa monenlaista hommaa.
Jätevesisäiliölle löytyi kallionkolo rinteestä, joten tässä vaiheessa ei vielä louhintaa tarvittu. Säiliötä ei vielä peitetä kokonaan, sillä lopullinen saunan paikka määrittelee myös säiliön aseman. Todennäköisesti se on hyvä nykyisellä paikallaan. Jos säiliö täytyy myöhemmin saada alemmaksi, räjäytetään sille kolo kallioon. Huomenna kaivurihommat tulevat valmiiksi tältä erää. Sähköyhtiö kytkee työmaakeskuksen paikalleen lähiviikkoina.
Se tontin osa, jossa kalliota verhoaa valkoinen jäkälä, on julistettu projektissamme ”natura” – alueeksi. Eli jäkälien päällä liikkumista pyritään välttämään viimeiseen asti. Natura – alueen taival ei alkanut hyvin, kun alueen reunaan oli nosteltu kaivurilla pari kantoa.
Päivän lessons learned: ensi kerran ohjeista urakoitsijoita paremmin.