Kylpyhuoneen seinien lakkaus
Eilen viimeistelin kylpyhuoneen mikrosementtiseinät viidellä kerroksella vesiohenteista lakkaa. Ennen lakkaamista korjasin muutaman puhki hiotun paikan ja hioin pinnan vielä kertaalleen P240 paperilla.
Lakkakerroksia SBL:n ohjeen mukaisesti tuli viisi. Ensimmäisissä kerroksissa lakkaa ohennettiin vedellä enemmän (50, 40 ja 30 %), kahteen viimeiseen kerrokseen vettä lisättiin 20% lakkakomponenttien painosta. Seossuhteen mittaamiseen käytin keittiövaakaa ja lakan levitykseen pientä Mohair – telaa. + 17 asteessakin lakka kuivui nopeastim joten seuraavan kerroksen levityksen sai käytännössä aloittaa heti kun edellinen tuli valmiiksi.
Lakka syvensi seinän väriä hieman, sekä korosti liippauksen jälkiä ja sävyeroja. Pinta on kauniin himmeä ja hyvin tasainen. Nyt pinnan pitäisi olla vesitiivis, mutta ei kosteustiivis.
Mikrosementtipinnoitus oli kaikenkaikkiaan työläs ja aikaa vievä urakka, mutta lopputulos kyllä miellyttää. Paljon aikaa meni asian opetteluun, joten toisella kerralla homma kenties onnistuisi jonkin verran ripeämmin. Ulkonurkat tekisin jatkossa eri tavalla. Nyt pyöristin nurkkia jo ennen vesieristettä, ja niihin muodostuikin useiden liippauskerrosten myötä melko suuret pyöristykset. Saunan väliseinän tein viimeisenä ja siitä jätin pyöristyksen pois kaikista vaiheista. Ainoastaan liippasin nurkan yli. Lopputulos on ehdottomasti paras.