Kylpyhuoneen seinien lakkaus

Eilen viimeistelin kylpyhuoneen mikrosementtiseinät viidellä kerroksella vesiohenteista lakkaa. Ennen lakkaamista korjasin muutaman puhki hiotun paikan ja hioin pinnan vielä kertaalleen P240 paperilla.

Lakkakerroksia SBL:n ohjeen mukaisesti tuli viisi. Ensimmäisissä kerroksissa lakkaa ohennettiin vedellä enemmän (50, 40 ja 30 %), kahteen viimeiseen kerrokseen vettä lisättiin 20% lakkakomponenttien painosta. Seossuhteen mittaamiseen käytin keittiövaakaa ja lakan levitykseen pientä Mohair – telaa. + 17 asteessakin lakka kuivui nopeastim joten seuraavan kerroksen levityksen sai käytännössä aloittaa heti kun edellinen tuli valmiiksi.

Lakka syvensi seinän väriä hieman, sekä korosti liippauksen jälkiä ja sävyeroja. Pinta on kauniin himmeä ja hyvin tasainen. Nyt pinnan pitäisi olla vesitiivis, mutta ei kosteustiivis.

Mikrosementtipinnoitus oli kaikenkaikkiaan työläs ja aikaa vievä urakka, mutta lopputulos kyllä miellyttää. Paljon aikaa meni asian opetteluun, joten toisella kerralla homma kenties onnistuisi jonkin verran ripeämmin. Ulkonurkat tekisin jatkossa eri tavalla. Nyt pyöristin nurkkia jo ennen vesieristettä, ja niihin muodostuikin useiden liippauskerrosten myötä melko suuret pyöristykset. Saunan väliseinän tein viimeisenä ja siitä jätin pyöristyksen pois kaikista vaiheista. Ainoastaan liippasin nurkan yli. Lopputulos on ehdottomasti paras.

 

Graniittilaattojen saumaus

Kuten aikaisemmin oli puhetta, hommasin jo syksyllä terassille 600 x 300 x 20 mm graniittilaatat poltetulla pinnalla. Ulkotiloihin tarkoitetun laatan pinta on todella karkea, joten saumaus ja varsinkin sen jälkeinen laattojen pesu oli perin haasteellinen homma. Paksu laatta varsin isolla saumalla asennettuna vaatii paljon saumalaastia. Kaiken kaikkiaan sitä menikin 18 kg. Tavoitteena oli hiertää mahdollismman vähän laastia graniitin pintaan, joten tuhosin hommaan apuvälineeksi rouvan keittötarvikkeista löytyneen (lue anastetun) metallikärkisen kermapursottimen.

Sekoitin laastista kohtuullisen löysää ja täytin laattaraon kermapursottimen avulla. Tärkeää oli saada pursottimen kärki saumauran pohjalle saakka, jotta sauma täyttyi kauttaaltaan. Tämän jälkeen tasoitin sauman normaalilla solukumisella saumahiertimellä. Heti tasoituksen jälkeen puhdistin laatoista varovasti enimmän sauma-aineen pois sienellä, jonka jälkeen annoin sauman kuivaa noin puoli tuntia. Sitten pesin pinnan toistamiseen, varoen kuitenkin märkää saumaa, koska ulkotilassa 2 cm paksu sauma kuivui todella hitaasti. Kolmannen pesun tein tunnin kuluttua ja neljännen seuraavana päivänä. Siitä huolimatta saumojen ympärillä on nähtävillä jäänteitä saumalaastista. Onneksi laastin sävy on todella lähelle sama graniitin kanssa.

Viikkoa myöhemmin pesin lattian vielä kertaalleen laattapesulla juuriharjan ja teräsharjan säestyksellä. Laattoihin oli jäänyt jonkin verran myös saneerauslaastijäänteitä asennuksen jäljiltä, joita rapsuttelin pois puukon kärjellä. Käsittämätöntä, miten paljon ja  kaikkea voi raksaprojektissa tehdä puukolla.

Aivan puhtaita laatat eivät olleet tuonkaan jälkeen, mutta jospa ne nyt ulkotilassa välttäisivät. Lopuksi levitin telalla pintaan kaksi kerrosta Kiillon KISU kivisuojaa. Käsittelyn pitäisi estää kaikenlaisen lian imeytyminen laatan pintaan ja helpottaa puhtaana pitoa. Ainaan vesi ei enää imeydy laattaan, eli kastuttuaan graniitti ei muutu mustaksi kisuttelun jälkeen. Insinööriä hieman kiinnostaisi mikä pinnoite kiven päälle syntyi, mutta äkkiä googlettamalla ei vastausta löytynyt.

Lopuksi vielä pari (valitettavan huonolaatuista) kuvaa saumatuista vessan ja kylppärin lattioista. Sauman värissä on pyritty samaan kuin seinien Plata – sementin sävy.

 

Mikrosementtiä seiniin

Pitkällisen harkinnan ja googlettelun jälkeen päädyin pinnoittamaan kylpyhuoneen ja WC:n seinät Suomen Betonileimasimen mikrosementtipinnoitteella. Mm. asuntomessuilla ja rakennusblogeissa mikrosementtityyppiset pinnoitteet ovat varsin yleisiä, mutta niiden kestosta ja ominaisuuksista pidempiaikaisessa käytössä liikkuu varsin vähän, ja kovin monenmoisia, kokemuksia. Myöskin erilaisia tuotteita ja tuotteiden toimittajia on markkinoilla runsaasti.

Meidän kylpyhuoneesta löytyy useaa eri seinämateriaalia. Vessassa ja pukeutumisnurkassa ulkoseinissä on EK kipsilevyä, jonka alareuna on vesieristetty. Suihkutilan ja vessan väliseinä on kahitiiltä vesieristettynä ja saunan väliseinä kaakelilujaa. Suihkunurkan ulkoseinä on kokonaan vesieristettyä EK kipsilevyä.

Työ aloitettiin levittämällä vesieristeen päälle tasoitteeksi kaksi kerrosta pohjustemassa Gruesoa. Liippauksen tein SBL:n toimittamalla pyöreäreunaisella noin 150 mm pitkällä liipillä. Molempien levityskertojen jälkeen hioin pinnan kauttaaltaan P60 hiomapaperilla. Varsinkin sisänurkkien ja ulkokulmien muotoilu ja hiominen oli varsin aikaa vievää puuhaa. Vaikka suoritin hionnan noin 12 h liippauksen jälkeen (ohje alle 24 h), oli Grueso ehtinyt kuivaa todella kovaksi.

Ensimmäisen liippauksen ja hionnan jälkeen totesin ulkoseininen alaosat niin hyviksi, että niitä en Gruesolla tasoittanut toistamiseen. Suihkunurkkaan putkimies kävi asentamassa suihkusekoittimen, jonka jälkeen liippasin seinät toistamiseen. Totesin, että Grueso roiskeet kannattaa lattialta poistaa märkänä, kuivuttuaan poisto vaatii kovia otteita. Esim. vesieriste ei näitä otteita kestäisi. Toisen levityksen jälkeen hioin pinnan huolellisemmin ja viimeistelin nurkat.

Tämän jälkeen käsittelemätön kipsilevy primeroitiin, jonka jälkeen aloitettiin itse mikrosementtipinnoitteen liippaus. Pintasementti oli selkeästi hienompijakoisempaa kuin Grueso. Samoin sekoitussuhde nesteen ja kuiva-aineen kesken oli tarkempi. Liian löysä tavara oli helppo levittää, mutta kerrosvahvuus jäi läpikuultavaksi. Liian kuiva massa sen sijaan jämähti hetkessä levityskelvottomaksi. Kannattaa siis käyttää mittaa sekoituksessa. Muutoinkin kannattaa sekoittaa todella pieniä eriä, sillä avoin aika massalla on noin 20 min. Seinään ohut mikrosementtikalvo kuivaa minuuteissa. Työkalut ja laastiämpäri tulee pestä jokaisen massaerän välissä, jottei hienojakoisen massan sekaan tule kökköjä ja kokkareita.

Tasaisen, suoran seinän pinnoittaminen käy varsin nopeasti ja helpostikin ihmiseltä, joka ei koskaan ole mitään tasoitetta vetänyt, mutta nurkkien kanssa on helposti hermo pinnassa. Pintasementti on helpompaa hioa kuin Grueso, välihionnan suoritin hiomahiirellä ja P240 paperilla.

Nyt seinät on liipattu Plata sävyisellä pinnoitteella 2 kertaa, jonka jälkeen tehtiin lattian vesieristys ja laatoitus. Seinät hiotaan vielä kertaalleen, jolloin saa poistettua laatoituksessa syntyneet liat ja sen jälkeen suoritetaan lakkaus vähintään kolmeen kertaan. Ehkä joitakin kohtia täytyy liipata pintasementillä vielä kolmanteen kertaan. Palataan siihen myöhemmin.

Pienessä tilassa seinistä on hankala saada hyvää valokuvaa, mutta lopputulos on sitä mitä haluttiinkin. Seinässä todellakin näkyy tekijän käden jälki. Itse en halunnut korostaa lopputuloksen rouheutta liiaksi, joten nurkkia nysvätessä meni tunti jos toinenkin. Ehkä yritin tehdä pinnasta hieman liiankin tasaista. Todella vaivalloinen tapa tämä on seiniä käsitellä, ja aineetkin maksavat keskihintaisen laatan verran. En ole aivan varma lähtisinkö hommaan uudelleen, mutta onhan tämäkin tullut kokeiltua. Ja tykkään kyllä lopputuloksesta kovin.

SBL:n tuotteita käytettyäni uskon vahvasti, ettei mikrosementti itsestään seinästä irtoa tai halkea. Tarttuvuus kohteisiin on todella vahva, ja pinnoitteet ovat laattamaisen kovia kuivuttuaan. Ainoa riski lienee se, että pohjamateriaalit elää, jolloin ohut pinnoite todennäköisesti halkeaa. Tätähän on pyritty estämään nurkkien vahvikenauhoituksella jne, mutta aika näyttää kuinka käy.