Saunan rakennuslupa – Check

Uudenkaupungin virkamieskoneisto toimi nopeasti ja saimme rakennusluvan hyväksyttynä ennen virastojen kesälomien alkua. Viimeisenä työpäivänään vielä mittaustoimiston teknikko kävi merkkaamassa saunan nurkat tontille. Kaikkia nurkkakeppejä varten oli porattu reikä kallioon, joten merkkien katoamista kaivinkoneen työskentelyn aikana ei tarvinnut pelätä.

Heinäkuun toistaiseksi kauneimman kesäpäivän kunniaksi pistin puut nurin saunan kohdalta ja mittailin nurkkien korkoja. Kallion korkein kohta jää katetun terassin alle, ja päätyjen välinen korkeusero on hieman vajaa metri. Jonkin verran täyttömaata tullaan tarvitsemaan saunan puoleiseen päätyyn.

Laiturin valmistuttua iski aivan mahdoton venekuume. Pakkohan se on laiturissa vene olla. Rouva oli asiasta täysin samaa mieltä 😀

20150703_212050

Jahti ilta-auringossa

Kalannista löytyi kohtuuhintainen ja hyväkuntoinen vanha Busteri. Tällä on hyvä maakravun harjoitella merielämää.

Via Dolorosa

Pääsiäinen on vietetty puu-urakan parissa. Pari päivää kaadettiin, karsittiin ja pätkittiin ja pari päivää kasattiin oksia ja runkoja. Sahatavaraksi olisi kelvannut kokonaista kaksi tai kolme runkoa, eli nekin menköön polttopuuksi. Ei muutamaa tukkia kannata sahalle laahata. Puita kaatui yllättävän paljon, joten halkohommaa on tarjolla vähintäänkin riittävästi. Saunan paikkaa ei raivattu vielä, koska lopullisia rakennuksen mittoja ja tarkkaa paikkaa ei vielä ole tiedossa.

Tiistaina tulee kaivuri tontille ja kunnallistekniikan ja paineviemäriyksikön asennuksen lisäksi tehdään tiepohja saunalle saakka. Kalliotontilla tien teko on helppoa. Kannot sekä enin turve pois ja mursketta tilalle. Alustava arvio urakoitsijalta oli noin parin tunnin homma ja kolme kasetillista mursketta.

Raksaprojekti vaatii pitkää pinnaa ja neljävuotiailla kärsivällisyys ei tunnetusti ole vallitsevin luonteenpiirre. Siitä huolimatta mukavaa on ja peukku pysyy pystyssä.