Ekovillan puhallus yläpohjaan

Yläpohjan eristys jäi tekemättä syksyllä talitinttien ryöstökeikkojen johdosta. Näin pieneen rakennukseen puhalluksen suorittaminen itse Ekovillan vuokrakoneella on kustannustehokkain ratkaisu. Paikallisesta Rautiasta sain koneen lainaan veloituksetta, kun otin Ekovillat heiltä. Koneen käyttö oli helppoa ja puhaltaminen onnistui näppärästi, kun projektissa oli kaksi tekijää. Toinen syöttää eristepaaleja repijään, ja toinen ohjaa letkulla eristeen kohteeseen.

Lähtökohtaisesti yläpohjan eristyshomma oli varsin ikävän sorttinen. Yläpohjan sisäkorkeus on maksimissaan puoli metriä ja saunakopin yläpuolella risteilee varsin paljon ilmanvaihtoputkia ja sähköjohdotuksia, joten välikattovasojen päälle ei satakiloinen remonttireiska mahdu kunnolla ryömimään. Jätinkin vessan yläpuolelta katon höyrysulun pois paikaltaan ja puhallus aloitettiin siitä nurkasta ”vessassa” A-tikkailla seisten. Näin ilmanvaihtoputkien ja päätyseinän välinen alue saatiin puhallettua. Kun tämä oli tehty, naputeltiin appiukon kanssa höyrysulku ja loput kattokoolaukset paikalleen ja puhalsin eristeet terassilta käsin paikalleen. Tuvan puoli puhallettiin kokonaan terassin aukosta kiipeillen. Kaiken kaikkiaan tavoiteltiin noin 350 – 400 mm:n eristepaksuutta, joten varsin pitkältä matkalta eriste puhallettiin ilmanohjainpahvia myöden täyteen. Kovan innostuksen ja aikataulupaineen vuoksi kuvat suorittamisesta jäi ottamatta, mutta tässä pari otosta lopputuloksesta. Tein tuulensuojalevyn palasista kaiteet terassin suuntaan, jotta välikatossa pyörteilevä tuuli ei levittäisi villaa pois paikoiltaan. Terassin katto eristetään levyvillalla (100 tai 150 mm) myöhemmin.

Loppujen lopuksi puhallusvillahomma onnistui yllättävän helposti ja nopeasti. Riittävästi kun oli ennakko-odotuksia erittäin p@skamaisesta hommasta, niin pääsi yllättämään posiviitisesti. Kohta saadaan lämpöä tupaan.

20160408_202621

Räystäiden aluslaudoitus

Talintintit ovat sitkeitä otuksia. Pressut ja niiden liike tuulessa ilmeisesti pitivät linnut pois terassin isoista aukoista, mutta eivät ne vielä luovuttaneet. Pirulaiset olivat tökkineet tiensä sisään Huntonin 13 mm bitumivahvisteisen tuulensuojalevyn. Reiän kautta olivat sitten päässeet repimään IV – putkien villaa. Toki tuhot aikaisempaan verrattuna ovat varsin minimaalisia. No tämä aiheutti pienen kiireen räystäsaluslaudoituksen kanssa.  Sähkärin kanssa vetelimme ulkovalaistuksen johdot räystäskoteloiden sisään, ja muutamana iltana kävin töiden jälkeen hämärähommina pienessä tihkusateessa paukuttelemassa aluslaudoituksen paikalleen. Materiaaliksi valikoitui perus pohjamaalattu 22 x 98 ulkovuorilauta, jonka asensin 5 mm raolla. Kapea lauta sopi mielestämme paremmin räystään alle, kuin leveämpi versio. Ennen lautojen asennusta maalasin koteloiden runkopuiden alapuolet mustaksi, jotta lautojen välistä ei paistaisi puun väri. Kiinnityksessä otin pienen riskin ja löin laudat paikalleen pitkillä, uritetuilla viimeistelynauloilla. Joka toiseen koolaukseen käytin 3 naulaa, joka toiseen 2. Pysyy tai ei pysy.  Kaasukäyttöinen viimeistelynaulaun on vaan niin paljon mukavampi käyttää telineillä kun perinteinen letkun perässä vedettävä malli. Riittävän inhottavaa lautojen mitoittaminen yksin tehtynä oli noinkin. Onneksi lankomies pääsi hankalimmalla seinällä jeesaamaan.

Kuvat hommasta ovat valitettavan huonoja, kamerapuhelin on kokenut kovia raksahommien tiimellyksessä.

Arkkitehtiluonnokset valmiit

Plusarkkitehtien luonnokset tontin rakennuksista ovat valmistuneet. Venevaja ja autotalli ovat perinteisempää harjakattoista saaristolaistyyliä, päärakennus ja rantasauna puolestaan loivalla aumakattoratkaisulla toteutettuja moderneja puurakennuksia. Päärakennus pohjautuu Plusarkkitehtien huvila h100 – malliin. Jani Lahti joukkoineen teki erinomaista työtä.

Tältä pohjalta saunasta tehdään rakennuslupakuvat, jotka pitäisi olla valmiina lähipäivinä.

Tarjouspyyntöjä saunasta

12722508_1039705626094214_1808733363_o

Rakennustutkimuksen havainnoista huolimatta olemme monenmoisen pohdinnan jälkeen päätyneet kyselemään tarjouksia ns. ekopuurakenteella varustetuista saunapaketeista. Eli kyseessä on normaali puurunkoinen rakennus, jossa eristeenä selluvillaa ja ilma-/höyrysulut on toteutettu paperi/pahviratkaisulla. Asiantuntijat pitävät rakennetta hengittävänä ja näin rakennuksen sisäilman laatu pitäisi olla muovisuljettua rakennetta parempi. Mene ja tiedä. Kierrätysmateriaaleja hyödyntävä ekorakenne ei muuten meille ole mikään ”must have” periaate-asia. Mulla sydäntä lähellä on autourheilu ja autot muutenkin, joten meikäläisen hiilijalanjälkeä ei kierrätyseristeet pelasta.

Laitoin tarjouspyynnöt Honkataloille hieman muokatusta Plus saunasta ja Sunhouselle Saaristolaistalo XS1:sestä. Molemmat ovat pelkistettyjä, tyylikkäitä, perinteisiä, mutta samalla moderneja näkemyksiä rantasaunasta. Saunan yhteyteen halutaan kesäkeittiö, joka on mahdollista rakentaa molempiin. Kummaltakin valmistajilta löytyy valikoimista saunaan sopiva päärakennus, joka mallinsa puolesta sopisi tontille ja kaavamääräyksiin. Palvelu molemmilla valmistajilla oli hyvää ja aktiivista. Vaikuttaakin hieman siltä, että alalla on tällä hetkellä ostajan markkinat. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Lisäksi kysyin Turun rakennusmessujen yhteydessä referenssitarjouksen muutamalta hirsivalmistajalta kartottaakseni hintaeroa.

Narua ei kuitenkaan ole vielä rasvattu 😀

20150308_145630

Hirsi- vai ekopuurakenne?

Kaavamuutospäätöksen jälkeen teimme linjanvedon, että rakennusprojekti tultaisiin toteuttamaan useammassa eri vaiheessa. Ensin tehtäisiin voimassaolevan kaavan perusteella kerrosalaltaan 25 neliön rantasauna, jota voi muutaman vuoden käyttää kesämökkinä. Kaavatyön päätyttyä (valmistumisarvio syksyllä 2016),joskus hamassa tulevaisuudessa, jatketaan pää- ja talousrakennuksilla. Olipa haaveissa jopa venevaja lahden pohjukkaan.

Koko ajan on ollut selvää, että me ei tulla rakentamaan tyyliltään ihan perinteistä suomalaista kesämökkiä. Tässä kategoriassa valinnan varaa on vaikka kuinka paljon. Esimerkkinä Kontiotuotteen tai Honkarakenteen mallit. Toki löytyy näistä mallistoista modernimpiakin malleja. Haaveissa meillä on ollut skandinaavinen, selkeä, yksinkertainen, jopa minimalistinen tyyli, jota tarjoavat mm. SunhouseWoodmood tai Honkatalot, jonka loma-asuntomessukohde Villa Albatrossi on yllä olevassa kuvassa. Kuitenkin modernien mallien valikoima on selvästi perinteisiä suppeampi.

Päärakennus tullaan rakentamaan omakotitalon rakennuspykälät täyttäväksi, joten rakenteiden energiatehokkuuskin ratkaisee paljon lopullisessa valinnassa. Nykyisten eristevaateiden riskeistä puhutaan paljon. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että voimassa oleva lainsäädäntö pakottaa rakentamaan liian tiiviitä rakennuksia, joista tulee ennemmin tai myöhemmin homeloukkuja.

Massiivihirsirakenteessa on paljon hyviä puolia, toisaalta U-arvo vaateiden vuoksi hirren paksuus omakotitalossa on suorastaan älytön. Eikä hirsiseinien lisäeristämisessä taas mun mielestä ole oikein järkeä. Monissa lähteissä kehutaan muovittoman, selluvilla – eristetyn ekopuurakenteen hengittävyyttä ja kierrätysmateriaalien ekologisuutta, toiset vannovat muovihöyrysulun ja mineraalivillan olevan ainoa oikeaa ratkaisu. Hirsirakennuksessa joudutaan painumista ja massiivipuun elämistä huomioimaan monissa kohdin, jolloin väistämättäkin joudutaan käyttämään listoituksia yms. ratkaisuja, jotka eivät tue minimalistista tyyliä.

Lisäksi projektin luonne aiheuttaa oman pohdintansa. Saunarakennus tullaan aloittamaan tulevana kesänä, päärakennus ehkä 2 – 3 vuoden kuluttua. Jos nyt valitsee talotoimittajan valikoimasta saunan ja siihen sopivan päärakennuksen, niin onko koko yritystä enää olemassakaan, kun päärakennus pitäisi hankkia. Olisiko ehkä järkevää ottaa avuksi arkkitehti, joka luonnostelisi kaikki tontin rakennukset nyt? Budjettimielessä mieltäisin talopakettiratkaisun edullisemmaksi, kuin yksilöllisen suunnittelun ja toteutuksen.