Terassin katon alaslasku

Valaistussuunnitelmaan kuului epäsuora valaistus lasitetun terassin kattoon. Tällä matalahkoon tilaan pyritään saamaan hieman lisää tilantuntua. Syksyllä katon laudoitusta tehdessä sain idean piilottaa ullakkoluukun alaslaskun taakse, joten taas kerran rakenteesta tuli aavistuksen kinkkinen.

Saranoin alaslaskun rungon toisen pään katon kiinnitystappeihin. Toinen pää kiinnittyy koukkuihin, jolloin alaslaskun voi laskea ketjujen varaan ullakolla vierailun ajaksi. Valovuodon estämiseksi päällystin rungon saunasta ylimääräiseksi jääneellä paperilla. Alumiinipuoli luonnollisesti ylöspäin käännettynä. Lopuksi verhoilin alaslaskun samalla rakolaudoituksella kuin muunkin katon. Näin matalassa tilassa alaslasku ei erotu liikaa.

Tuiki valaisimen virtalähde saatiin piilotettua alaslaskun taakse yhdessä epäsuoran valon virtalähteen kanssa. Molempien ledien sävy on 3000 K. Ennen epäsuoran valon lopullista asennusta täytyy vielä vähän tehdä maalaushommia, mutta alustavien testien perusteella lopputulos vaikuttaa varsin asialliselle.

Ensilöylyissä

Reilu viikko sitten saatiin saunan ovi liukukiskoineen paikoilleen ja pääsin jatkamaan saunan panelointia. Oven toimitti Ukin lasi & kehys, kuten kaikki muutkin projektin lasit. Ovi toteutettiin liukuovena, joka menee avautuessaan saunan ja suihkutilan välisen seinän sisään. Seinä on rakennettu kertopuutolpista vesieristettyjen kahiharkkojen päälle ja se on saunan puolelta alareunastaan auki, joten seinän sisään roiskuva vesi kuivuu pois helposti. Oven kisko rajoittimineen on kiinnitetty välikattovasoihin, ja oven alareunaan, seinän sisälle asensin kiukaan ovikatkaisijan. Kiuasta on tarkoitus etäohjata hälyttimellä, jolloin ovikytkin on pakollinen varuste.

Sähkö- ja putkimies saivat omat hommansa valmiiksi reilu viikko sitten. Sähkökalusteiksi asennettiin Exxact sarjan mustia ja valkoisia komponentteja. Lämminvesivaraaja on Haato HM 230 ja hanat Oraksen Cubista sarjaa. WC istuin puolestaan IDO:n Seven D.

Ulkokeittiön hana tullaan irroittamaan syksyllä ja laskemaan putket tyhjäksi, muutenhan tuo jäätyisi talvella.

Isäni saapui viime torstaina jeesaamaan muutamaksi päiväksi. Hän paneloi saunan loppuun, sekä toteutti suunnitelmani mukaiset modernit lankkulauteet. Laudemateriaali on 215 x 40 mm liimahaapaa, joka on käsitelty Supi saunavahalla. Vaha on sävytetty seinäpaneelin (Effex Peat) sävyyn (Tikkurila Sora), mutta haavan sävy käsiteltynäkin on hieman mäntyä vaaleampi. Mun mielestä sävyero ei haittaa, päinvastoin. Se tuo sopivan kontrastin seinään verrattuna, mutta kuitenkin näyttää yhteneväiselle seinän kanssa.

Paksu laudelankku helpotti lauderungon tekemistä, eikä keskilauteen alle tarvinnut tehdä tukijalkoja, jotka häirisisivät kiukaan tai lämminvesivaraajan huoltotöitä. Varaajan saa halutessaan pois saunasta ilman lauteiden purkamista. Keskilauteen päälle, ylälauteiksi tehtiin irtopenkit. Yhdestä haapalankusta tehtiin jykevä ikkunalauta ja liukuoven 120 cm pitkä ovenkahva.

Sunnuntaina asensin kosteisiin tiloihin silikonit ja listoitin pesuhuoneen (ei siis kärsivällisyys riittänyt tehdä kattoa ilman listoja, vaikka yritin), ja maanantaina päästiin ottamaan kiukaasta kesäloman startin kunniaksi ensilöylyt. Paljon on vielä askaretta, mutta olo on kertakaikkisen tyytyväinen. Vaikka suunnitelluun ja materiaalivalintoihin on käytetty aikaa, niin lopputulos yllättää taiteilijan itsensäkin 😀

Saunan ja laiturin sijoittelussa on käynyt hauska ”vahinko”. Nyt lauteilta näkee laiturin kärjen, eli saunasta pystyy valvomaan uimareita. Ei huono.

 

Heat is on

Jälleen yksi iso saunaprojektin mailinpylväs on ohitettu: lämmitys on kytketty toimintaan.
Käytiin sähkärin kanssa asentamassa lattialämmitysten yhdistelmätermostaatit paikoilleen. Kaikki toimi kuten pitikin. Ehdin edellisenä yönä näkemään jo uniakin siitä, miten lattialämmityskaapeli on oikosulussa valun sisällä, mutta näin ei onneksi käynyt. Kosketusnäyttö on päivän sana, joten sellaiset on nyt meidän termostaateissakin. 🙂

image

Helmikuussa Turun rakennusmessuilla bongasin lehtikuusi – terassilautaa talvitarjouksessa järkevään hintaan. Kuukausi sitten kävin hakemassa saunan terassimateriaalit Aurasta ja viime viikolla varastoin nuo hetkeksi saunan räystään alle odottamaan asennusta. 32 x 150 mm lauta on asiallisen oloista tavaraa. Tässä on vaarana se, että keväällä rakennettu kulkusilta rantaan alkaa näyttää rimpulalta…

image

image

image

Sähköjohtoja ja ilmasulkuja

Eristyshommat ovat jatkuneet kevään myötä pikkuhiljaa. Työkiireet hieman haittaavat harrastuksia, ja kevät etenee kiivasti, joten raksallakin pitäisi aktivoitua. Sähkärin kanssa vedeltiin kaikki loput sähköjohdot ja kytkentärasiat paikalleen. Käsittämättömän paljon monenlaista kaapelia tälläseen koirankopin kokoiseen saunamökkiinkin saa mahtumaan. Datakaapeleita vetäessä mietin, onko rantasauna-ajatus kenties hieman karannut lapasista. Kevään aikana alueelle vedetään valokuituyhteys, joten saattaahan noillekin joskus tarvetta tulla. Nyt ne on aika paljon helpompi asentaa kuin vuoden päästä.

Katon teon aikaan viemärin korvausilmaputki jätettiin ullakkotilaan. Yksi katon läpivienti vähemmän vuotokohteena ja ruma tötterö poissa katolta. Sain kuitenkin ajatuksen ennen saunan katon höyrysulun asennusta vetää putken pää tuulensuojalevyn läpi räystäskotelon sisään. Näin putkesta mahdollisesti leviävät bakteerit eivät pesiydy katon villoitukseen.

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen saunan seiniin asennettiin vaakakoolauksen ja 50 mm villan sijaan 30 mm paksu alumiinipinnotteinen uretaanilevy. Näin saadaan 4 cm lisää sisätilaa saunaan. Kattoon kuitenkin laitoin ihan perus alumiinipintaisen paperin, jotta kattopaneelin alle saadaan kunnon tuuletusrako.  Huonekorkeus kun on hieman kriittinen lauteiden alle sijoitettavasta lämminvesivaraajasta johtuen. Pontatun seinäuretaanin ja paperin sauma oli aavistuksen haastellinen tiivistettävä, mutta huolellisella alumiiniteippauksella sekin onnistui.

 

 

Eristystöitä

Pakkaskelit ja sitä myöden talvitauko mökkiraksalla ovat ohi. Tammikuun talvikeleillä päästiin perheen kanssa hiihtämään, luistelemaan ja pilkkimään jäällä, jota on matalaan merenlahteen kertynyt lähes 40 cm.

Rakennusprojekti jatkuu eristys ja sähköhommilla. Seiniin tuli 150 mm Ekovillaa levyinä runkotolppien väliin, jonka jälkeen 48 x 48 vaakakoolaus ja 50 mm Ekovillaa. Koko komeus peitetään Ekovillan X5 ilmasulkupahvilla, joka asennetaan 200 mm:n limityksellä. Ekovillan rakenneohjeessa ilmansulku voisi olla myös rungon ja vaakakoolauksen välissä, mutta saunan rakennekuvissa ilmasulku oli piirretty pintamateriaalin alle. Tein asennushommia yksin, joten löin pahvin muutamasta kohdin kiinni leveillä hakasnauloilla ennen teippaamista. Kattoon pahvin kiinnittäminen yksinään on yllättävän kinkkinen operaatio. Onneksi X5 on melko sitkeää tavaraa, joten se kesti katossa repeämättä muutamallakin naulalla.

Ekovillan leikkaamisesta löytyy monenlaista kauhutarinaa, ja varsin inhottavaa tavaraa se onkin leikata normaalilla aallotetulla villaveitsellä. Asuntomessuilla oli esittelyssä Ekovillasaha, jolla leikkaaminen onnistuu ongelmitta. Täytyy vaan muistaa pitää saha terävänä Fiskarsin veitsenterottimella. Itse käytin leikkuualustana villapaketteja ja painoin ainoastaan laudalla leikkauskohtaa tiukempaan.

 

Meillä on sähköt

Olin viikon reissussa ja sillä välin VSV oli käynyt kytkemässä sähkökaapin paikalleen. Yllätys oli suuri kun tänään kävin tontilla. Toki oli sovittu, että kytkentä tehdään toukokuun aikana, mutta oletin, että ilmoittavat asiasta. No väliäkö tuolla.

11667526_432019286971783_2324571639081585927_n

Nyt otettiin pienin mahdollinen pääsulakekoko (3x25A), koska liittymän voi tulevaisuudessa päivittää liittymähintojen erotuksella suurempaan, jos sellaiselle on tarvetta. Sähkökaappi asennettiin telineeseen, josta se myöhemmin tullaan kiinnittämään saunan päätyseinään. Mustia sähkökaappeja ei ollut saatavilla, joten täytyy vielä joskus harrastaa paukkumaalisävytystä tuotekehitysmustalla (RAL9005).

20150519_163947