Lasitetun terassin katto

Kesäloman jälkeen duunikuviot ovat olleet yhtä hullunmyllyä, ja saunaprojektin loppuun saattaminen on kestänyt huomattavasti suunniteltua kauemmin. 

Kuitenkin muutamana viikonloppuna sain askarreltua lasitetun terassin katon eristyksen ja pintalaudoituksen paikalleen. Näin ulkotakan avustuksella saadaan kesäkeittiö käyttöön myös syksyn viileillä keleillä.

Terassin kattoon laitoin 150 mm ekovillaa levyinä 8 tuuman välikattovasojen väliin. Tämän jälkeen niittasin ilmasulkupaperin ja pikipaperin (mustat lautojen raot) paikalleen. 

Pintamateriaaliksi asensin saman 22 x 98 laudan noin 5 mm raolla kuin räystäiden allekin. Kuvissa näkyviin 48 x 48 tappeihin rakennetaan myöhemmin alaslasku epäsuoralle valaistukselle. 

Välikatolle johtava käyntiluukku jää alaslaskun alle. Siitä tuli tehtyä vähän turhankin krouvi, mutta eipä se jää lopullisessa ratkaisussa näkyviinkään.

KM – Hormin läpivientiin tuli valmistajan ohjeen mukaiset läpivienti eristeet, sekä mattamusta peitepelti. Pellin toimittanut VS -Metalli valmisti myös pellit ulko-ovien kynnyksiin ja sähkökeskuksen alle johdinsuojaukseen.

Aika kivasti kesäkeittiön saa pidettyä lämpimänä vielä nollakeleilläkin. Saas nähdä miten käy talvipakkasilla. Aamukahvin keitto toki on hieman viileää puuhaa, kun terassilasit eivät eristä käytännössä mitään, eikä Lotuksen kevyttakassakaan varaavaa ominaisuutta ole. Toki äkkiä aamullakin terassi lämpenee, kun takkaan laittaa pesällisen puita. 

Puulämmitteinen ja kylmälattiainen ”keittiö” tuo ripauksen erähenkisyyttä moderniin saunamökkiin 🙂

Saunan ja pesuhuoneen höyrysulkuja

Tulin perjantai-iltana töiden jälkeen tontille ja havaitsin jäiden kadonneen Itämerestä. Kevät painaa nyt päälle toden teolla ja juhannus lähestyy uhkaavasti (joo, ei mulla mitään dead linea ole). Onneksi perhe oli keksinyt itselleen viikonlopuksi lomailua, joten mulla oli oivallinen mahdollisuus viettää laatuaikaa radiopeltoreiden ja alumiiniteipin kanssa koko viikonloppu. Ja kyllä tunteja saunassa pyöriessä tuhrautuikin. Pelkkää alumiiniteippailua tein liki 6 tuntia. Ammattimies olisi taas kerran toteuttanut asiat todennäköisesti vähän eri tavalla.

Lauteiden kiinnityksiä visioin ja siirtelin useampaan kertaan. Pyrkimys on kiinnittää lauteet seiniin niin paljon kuin mahdollista, jottei keskilauteen jalat haittaa siivoamista. Kaikkia kiinnityksiä ei saa tehtyä runkotolppien kohdalle, joten asensin muutamaan koolausväliin 50 x 100 mm vaakapuun. Niissä kohdissa, jossa kiinnityksen saa runkotolppaan kiinni on vain lyhyet lankun pätkät. Paksuushan lankussa on täysin sama kuin 30 mm finfoamin ja 20 mm pystykoolauksen yhteispaksuus. Paneelin taustan ilman kierron varmistamiseksi vetelin vaakalankkuun ketjusahalla uria, jotka olivat sitten vähintäänkin mielenkiintoiset alumiiniteipata. Paneelin 20 x 50 mm koolaukset ruuvasin finfoamin läpi runkopuuhun 85 mm ruuveilla.

Saunan lattialaataksi ostettiin mustaa 6 mm paksua halpis laattaa. Se välttää mainiosti,  koska saunan lattia ei normaalikäytössä jää näkyviin, eikä lattialla liikuta. Seinälle nouseva laatta kiinnitetään suoraan finfoamin pintaan. Laatan ja paneelin väliin jää siis reilu 10 mm:n ilmarako.

Pitkän viikonloppurupeaman jälkeen sain kuin sainkin saunan puolen höyry- / ilmansulkuhommat valmiiksi. Suihkun taustalle tulee luonnollisesti vesieristys, joten sen alle ei Ekovilla X5 pahvia tule. Oli todella hieno keväinen viikoloppu, kelit olisivat suosineet monia muitakin hommia kuin raksahommia…

Ekovillan puhallus yläpohjaan

Yläpohjan eristys jäi tekemättä syksyllä talitinttien ryöstökeikkojen johdosta. Näin pieneen rakennukseen puhalluksen suorittaminen itse Ekovillan vuokrakoneella on kustannustehokkain ratkaisu. Paikallisesta Rautiasta sain koneen lainaan veloituksetta, kun otin Ekovillat heiltä. Koneen käyttö oli helppoa ja puhaltaminen onnistui näppärästi, kun projektissa oli kaksi tekijää. Toinen syöttää eristepaaleja repijään, ja toinen ohjaa letkulla eristeen kohteeseen.

Lähtökohtaisesti yläpohjan eristyshomma oli varsin ikävän sorttinen. Yläpohjan sisäkorkeus on maksimissaan puoli metriä ja saunakopin yläpuolella risteilee varsin paljon ilmanvaihtoputkia ja sähköjohdotuksia, joten välikattovasojen päälle ei satakiloinen remonttireiska mahdu kunnolla ryömimään. Jätinkin vessan yläpuolelta katon höyrysulun pois paikaltaan ja puhallus aloitettiin siitä nurkasta ”vessassa” A-tikkailla seisten. Näin ilmanvaihtoputkien ja päätyseinän välinen alue saatiin puhallettua. Kun tämä oli tehty, naputeltiin appiukon kanssa höyrysulku ja loput kattokoolaukset paikalleen ja puhalsin eristeet terassilta käsin paikalleen. Tuvan puoli puhallettiin kokonaan terassin aukosta kiipeillen. Kaiken kaikkiaan tavoiteltiin noin 350 – 400 mm:n eristepaksuutta, joten varsin pitkältä matkalta eriste puhallettiin ilmanohjainpahvia myöden täyteen. Kovan innostuksen ja aikataulupaineen vuoksi kuvat suorittamisesta jäi ottamatta, mutta tässä pari otosta lopputuloksesta. Tein tuulensuojalevyn palasista kaiteet terassin suuntaan, jotta välikatossa pyörteilevä tuuli ei levittäisi villaa pois paikoiltaan. Terassin katto eristetään levyvillalla (100 tai 150 mm) myöhemmin.

Loppujen lopuksi puhallusvillahomma onnistui yllättävän helposti ja nopeasti. Riittävästi kun oli ennakko-odotuksia erittäin p@skamaisesta hommasta, niin pääsi yllättämään posiviitisesti. Kohta saadaan lämpöä tupaan.

20160408_202621

Sähköjohtoja ja ilmasulkuja

Eristyshommat ovat jatkuneet kevään myötä pikkuhiljaa. Työkiireet hieman haittaavat harrastuksia, ja kevät etenee kiivasti, joten raksallakin pitäisi aktivoitua. Sähkärin kanssa vedeltiin kaikki loput sähköjohdot ja kytkentärasiat paikalleen. Käsittämättömän paljon monenlaista kaapelia tälläseen koirankopin kokoiseen saunamökkiinkin saa mahtumaan. Datakaapeleita vetäessä mietin, onko rantasauna-ajatus kenties hieman karannut lapasista. Kevään aikana alueelle vedetään valokuituyhteys, joten saattaahan noillekin joskus tarvetta tulla. Nyt ne on aika paljon helpompi asentaa kuin vuoden päästä.

Katon teon aikaan viemärin korvausilmaputki jätettiin ullakkotilaan. Yksi katon läpivienti vähemmän vuotokohteena ja ruma tötterö poissa katolta. Sain kuitenkin ajatuksen ennen saunan katon höyrysulun asennusta vetää putken pää tuulensuojalevyn läpi räystäskotelon sisään. Näin putkesta mahdollisesti leviävät bakteerit eivät pesiydy katon villoitukseen.

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen saunan seiniin asennettiin vaakakoolauksen ja 50 mm villan sijaan 30 mm paksu alumiinipinnotteinen uretaanilevy. Näin saadaan 4 cm lisää sisätilaa saunaan. Kattoon kuitenkin laitoin ihan perus alumiinipintaisen paperin, jotta kattopaneelin alle saadaan kunnon tuuletusrako.  Huonekorkeus kun on hieman kriittinen lauteiden alle sijoitettavasta lämminvesivaraajasta johtuen. Pontatun seinäuretaanin ja paperin sauma oli aavistuksen haastellinen tiivistettävä, mutta huolellisella alumiiniteippauksella sekin onnistui.

 

 

Eristystöitä

Pakkaskelit ja sitä myöden talvitauko mökkiraksalla ovat ohi. Tammikuun talvikeleillä päästiin perheen kanssa hiihtämään, luistelemaan ja pilkkimään jäällä, jota on matalaan merenlahteen kertynyt lähes 40 cm.

Rakennusprojekti jatkuu eristys ja sähköhommilla. Seiniin tuli 150 mm Ekovillaa levyinä runkotolppien väliin, jonka jälkeen 48 x 48 vaakakoolaus ja 50 mm Ekovillaa. Koko komeus peitetään Ekovillan X5 ilmasulkupahvilla, joka asennetaan 200 mm:n limityksellä. Ekovillan rakenneohjeessa ilmansulku voisi olla myös rungon ja vaakakoolauksen välissä, mutta saunan rakennekuvissa ilmasulku oli piirretty pintamateriaalin alle. Tein asennushommia yksin, joten löin pahvin muutamasta kohdin kiinni leveillä hakasnauloilla ennen teippaamista. Kattoon pahvin kiinnittäminen yksinään on yllättävän kinkkinen operaatio. Onneksi X5 on melko sitkeää tavaraa, joten se kesti katossa repeämättä muutamallakin naulalla.

Ekovillan leikkaamisesta löytyy monenlaista kauhutarinaa, ja varsin inhottavaa tavaraa se onkin leikata normaalilla aallotetulla villaveitsellä. Asuntomessuilla oli esittelyssä Ekovillasaha, jolla leikkaaminen onnistuu ongelmitta. Täytyy vaan muistaa pitää saha terävänä Fiskarsin veitsenterottimella. Itse käytin leikkuualustana villapaketteja ja painoin ainoastaan laudalla leikkauskohtaa tiukempaan.