Kesän piha-askareita osa 1: Tuvan päätyterassi

Aikanaan lattiavalun yhteydessä saunan päädyssä, sokkelin ulkopuolella, olevat kallionkolot valettiin täyteen rakennekuvien mukaisesti. Valumavesiä varten betonivaluun muotoiltiin ”oja”, joka ohjaa kalliolta tulevan veden saunan sokkelin ohi.

Valun maisemoinniksi on mietitty monenlaista vaihtoehtoa, josta toteuttamiskelpoisimmaksi osoittautui pihakonsultin ehdottama puinen ritilä, jonka alta valumavesi saa kulkea. Ritilän tulee olla nostettavissa pois paikaltaan, jotta kerran vuodessa puunlehdet yms. roskat voidaan puhdistaa vesien tieltä.

Toukokuun helteet vihdoin aktivoivat saunan pihatyöt liikkeelle ja päädyn kallio puhdistettiin jäkälästä ja sammaleesta reilun parin metrin matkalta. Näin puuritilälle ei pitäisi kertyä vesien mukana roskaa. Lisäksi ipanat saivat haluamansa leikkikallion.

Kaksiosaisen rungon ritilälle tein painekyllästetystä 2×4″ lankusta rosteriruuvein. Kalliota piti hieman leikellä isolla timanttilaikalla oikean korkeusaseman saavuttamiseksi.

Pintamateriaaliksi hain Ugin K-Raudan valikoimiin tänä keväänä tullutta 28 x 145 lehtikuusilautaa. Vastaavaa tavaraa on myös meren puoleisella terassilla.

Kaksiosaisen terassin saa helposti kahdestaan nostettua pois paikaltaan puhdistusta varten, mutta osat ovat riittävän painavia pysyäkseen paikallaan.

Saunatuvan päätyyn paistaa aurinko lähes koko päivän, joten auringonpalvojille muodostui uusi suosikkispotti tontilta. Auringossa lehtikuusikin harmaantuu nopeammin…toivottavasti.