Pihahommia
Takapihan multakasalla oli vuosipäivä joku aika sitten. Kasahan tuotiin vastaavan mestarin toiselta työmaalta viime kesänä. Tilasin paikallisen koneurakoitsijan levittämään maa-aines paikoilleen saunan päätyyn pienellä 1700 kg kaivurilla. Alunperin suunnitelmana oli nostaa maata päädystä enemmänkin, mutta nyt paljun pohjan korko estää noston.Altaan kohdalle ei voi jättää monttua, johon vesi jäisi seisomaan.
Päädyssä on isoilla kivillä pengerretty noin 30 cm kerros salaojasepeliä, jonka päällä suodatinkangas ja täyttömaa. Näin kallolla valuva vesi ei jää sokkelin viereen, vaan valuu sepelin ja salaojien kautta mereen.
Hieman maa-aines loppui kesken, joten ensi kevänä täytyy vielä suorittaa lopullinen maaston muotoilu. Talven aikana pitäisi myös keksiä mitä tuohon pintaan laittaa…kunttaa kenties, tai sammalta.
Nyt projekti alkaa muistuttaa entistä vähemmän rakennustyömaalta, vaikka monenmoista hommaa vielä kesken onkin.