CLT (cross laminated timber)

Helmikuussa käytiin perheen kanssa tekemässä projektikatselmus hyvän ystäväni  rakennuskohteeseen. Satakunnassa rakennetaan kaksikerroksista, modernia puutaloa, jonka rungon rakennusmateriaalina on ristiinlaminoitu kuusi. CLT on erittäin mielenkiintoinen rakennusmateriaali, jolla saadaan aikaiseksi hengittävä, elämätön ja erittäin mittatarkka runkorakenne. Tämän kohteen CLT elementit ovat suomalaista tekoa ja todennäköistä onkin, että tällä hetkellä vielä varsin tuntematon rakennustapa yleistyy tulevaisuudessa huomattavissa määrin. Puurakentamista lisätään koko ajan ja CLT:tä on käytetty myös puukerrostalojen rakentamisessa. Erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto myös meidän päärakennuksen sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Sisäpuolinen CLT runko on valmista sisäseinää, eli halutessaan kuusipinnan voi jättää näkyviin kosteita tiloja lukuunottamatta lähes kaikkialla. Toisaalta voi sen maalata tai vaikka tapetoida piiloonkin. Tässä kohteessa myös alakerran katto (eli välikatto) on CLT:tä, joten mulle tyylillisesti saattaisi tulla kuusipuuähky, jos kaiken jättäisi näkyviin. Mutta hieno tästä kyllä tulee.

Heat is on

Jälleen yksi iso saunaprojektin mailinpylväs on ohitettu: lämmitys on kytketty toimintaan.
Käytiin sähkärin kanssa asentamassa lattialämmitysten yhdistelmätermostaatit paikoilleen. Kaikki toimi kuten pitikin. Ehdin edellisenä yönä näkemään jo uniakin siitä, miten lattialämmityskaapeli on oikosulussa valun sisällä, mutta näin ei onneksi käynyt. Kosketusnäyttö on päivän sana, joten sellaiset on nyt meidän termostaateissakin. 🙂

image

Helmikuussa Turun rakennusmessuilla bongasin lehtikuusi – terassilautaa talvitarjouksessa järkevään hintaan. Kuukausi sitten kävin hakemassa saunan terassimateriaalit Aurasta ja viime viikolla varastoin nuo hetkeksi saunan räystään alle odottamaan asennusta. 32 x 150 mm lauta on asiallisen oloista tavaraa. Tässä on vaarana se, että keväällä rakennettu kulkusilta rantaan alkaa näyttää rimpulalta…

image

image

image

Saunan ja pesuhuoneen höyrysulkuja

Tulin perjantai-iltana töiden jälkeen tontille ja havaitsin jäiden kadonneen Itämerestä. Kevät painaa nyt päälle toden teolla ja juhannus lähestyy uhkaavasti (joo, ei mulla mitään dead linea ole). Onneksi perhe oli keksinyt itselleen viikonlopuksi lomailua, joten mulla oli oivallinen mahdollisuus viettää laatuaikaa radiopeltoreiden ja alumiiniteipin kanssa koko viikonloppu. Ja kyllä tunteja saunassa pyöriessä tuhrautuikin. Pelkkää alumiiniteippailua tein liki 6 tuntia. Ammattimies olisi taas kerran toteuttanut asiat todennäköisesti vähän eri tavalla.

Lauteiden kiinnityksiä visioin ja siirtelin useampaan kertaan. Pyrkimys on kiinnittää lauteet seiniin niin paljon kuin mahdollista, jottei keskilauteen jalat haittaa siivoamista. Kaikkia kiinnityksiä ei saa tehtyä runkotolppien kohdalle, joten asensin muutamaan koolausväliin 50 x 100 mm vaakapuun. Niissä kohdissa, jossa kiinnityksen saa runkotolppaan kiinni on vain lyhyet lankun pätkät. Paksuushan lankussa on täysin sama kuin 30 mm finfoamin ja 20 mm pystykoolauksen yhteispaksuus. Paneelin taustan ilman kierron varmistamiseksi vetelin vaakalankkuun ketjusahalla uria, jotka olivat sitten vähintäänkin mielenkiintoiset alumiiniteipata. Paneelin 20 x 50 mm koolaukset ruuvasin finfoamin läpi runkopuuhun 85 mm ruuveilla.

Saunan lattialaataksi ostettiin mustaa 6 mm paksua halpis laattaa. Se välttää mainiosti,  koska saunan lattia ei normaalikäytössä jää näkyviin, eikä lattialla liikuta. Seinälle nouseva laatta kiinnitetään suoraan finfoamin pintaan. Laatan ja paneelin väliin jää siis reilu 10 mm:n ilmarako.

Pitkän viikonloppurupeaman jälkeen sain kuin sainkin saunan puolen höyry- / ilmansulkuhommat valmiiksi. Suihkun taustalle tulee luonnollisesti vesieristys, joten sen alle ei Ekovilla X5 pahvia tule. Oli todella hieno keväinen viikoloppu, kelit olisivat suosineet monia muitakin hommia kuin raksahommia…