Portaiden ja kulkuväylän runkopuut kiinnitin kallioon pilarikenkien avulla. Kengät liimasin samalla ankkurointimassalla kuin terassin kiinnikkeetkin. Sinkityn pilarikengän ja painekyllästetyn lankun väliin laitoin palan sokkelikaistaa korroosiota estämään. Runkopuuna käytin kakkosnelosta (48 x 98 mm) lankkua. Jälkikäteen mietittynä olisi ehkä kannattanut käyttää viiden tai jopa kuuden tuuman runkopuuta, niin olisi säästynyt vähemmillä kalliokiinnityksillä. Nuo olivat perin työläitä saada oikeaan korkoonsa ja kiinnikkeistä kertyi varsin paljon hintaakin.
Portaiden mitoitusohjeita netistä löytyy paljonkin. Pari viikkoa kävelin töissä teräsmitta taskussa ja tutkin sekä testailin erilaisia portaita. Jalka huomaa jo sentin eron portaiden nousussa. Jos nousun ja etenemän suhde on väärä, on portaita outo kävellä. Kannattaa siis noudattaa ”standardeja”. Rantakallion muodon takia terassille laskeutuvien portaiden etenemän ja nousun suhde ei ole aivan optimi, mutta normien sisällä.
Eli 12 porrasta, 150 mm nousulla ja 3220 mm etenemällä. Portaisiin ostin 98 mm leveää terassilautaa ja asensin sen isolla raolla, jotteivät portaat olisi liukkaat. Mene ja tiedä onko tuolla sitten lopulta mitään merkitystä, mutta tällaiset niistä sitten tuli. Kaiteet tehdään joskus myöhemmin.
Näyttääpä hyvältä. Samantyyppistä ”aurinkokantta” mietimme omaan mökkirantaamme, sijoittuisi meillä kiinni jo olemassa olevaan laituriin. Tämän kevään ja kesän projekteja onkin terassien lisääminen/laajentaminen nyt kun uusi mökki on jo asuttavassa kunnossa.
– Johanna
TykkääTykkää
Kiitos. Rantaterassin paikka on yllättävän hyvä. Pohjoisrannasta huolimatta keskikesällä aurinko paistaa rantaan aamukymmenestä myöhäiseen iltaan.
TykkääTykkää