Sähkö- ja vesiliittymiä

Kyselin saunatarjouksia odotellessa vesi-, viemäri- ja sähköliittymien hintoja. Alueella on yksityinen Lyökin ja Lepäisten vesi- ja paineviemäriosuuskunta, joten viemäröinti vaatii umpisäiliön lisäksi paineviemäripumppaamon toimiakseen. Pumppaamo nostaa kustannuksia, muuta viemäriliittymä on kuitenkin ainoa järkevä vaihtoehto, koska 95 % tontin pinta-alasta on kalliota. Oman imeytyskentän toteuttaminen ei ole käytännössä mahdollista.

Ennen tontin hankintaa selvittelin, että kaikki kunnallistekniikka löytyy läheltä, joten olettamuksena oli varsin helppo (lue järkihintainen) kytkentä. Kuitenkin vaikuttaa, että liittymiin saa varata yli 20 tuhatta euroa, joten kunnallistekniikka haukkaa todella ison siivun rantasaunan kokonaisbudjetista. Ja näitä on turha yrittää kilpailuttaa. Ollaan siis ensimmäisessä ”ota tai jätä” tilanteessa tähän projektiin liittyen.

Hetken kävi jopa mielessä vaihtoehto, jossa sauna olisi rakennettu toistaiseksi vain kantoveden varaan. Vesi-/viemäriverkkoon kytkeminen olisi tuossa skenariossa suoritettu vasta päärakennuksen kanssa samaan aikaan, mutta eipä siinäkään taida järkeä olla. Lisätään bujettiin nollia. Päärakennuksen hinnastahan se on sitten pois.

Tarjouspyyntöjä saunasta

12722508_1039705626094214_1808733363_o

Rakennustutkimuksen havainnoista huolimatta olemme monenmoisen pohdinnan jälkeen päätyneet kyselemään tarjouksia ns. ekopuurakenteella varustetuista saunapaketeista. Eli kyseessä on normaali puurunkoinen rakennus, jossa eristeenä selluvillaa ja ilma-/höyrysulut on toteutettu paperi/pahviratkaisulla. Asiantuntijat pitävät rakennetta hengittävänä ja näin rakennuksen sisäilman laatu pitäisi olla muovisuljettua rakennetta parempi. Mene ja tiedä. Kierrätysmateriaaleja hyödyntävä ekorakenne ei muuten meille ole mikään ”must have” periaate-asia. Mulla sydäntä lähellä on autourheilu ja autot muutenkin, joten meikäläisen hiilijalanjälkeä ei kierrätyseristeet pelasta.

Laitoin tarjouspyynnöt Honkataloille hieman muokatusta Plus saunasta ja Sunhouselle Saaristolaistalo XS1:sestä. Molemmat ovat pelkistettyjä, tyylikkäitä, perinteisiä, mutta samalla moderneja näkemyksiä rantasaunasta. Saunan yhteyteen halutaan kesäkeittiö, joka on mahdollista rakentaa molempiin. Kummaltakin valmistajilta löytyy valikoimista saunaan sopiva päärakennus, joka mallinsa puolesta sopisi tontille ja kaavamääräyksiin. Palvelu molemmilla valmistajilla oli hyvää ja aktiivista. Vaikuttaakin hieman siltä, että alalla on tällä hetkellä ostajan markkinat. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Lisäksi kysyin Turun rakennusmessujen yhteydessä referenssitarjouksen muutamalta hirsivalmistajalta kartottaakseni hintaeroa.

Narua ei kuitenkaan ole vielä rasvattu 😀

20150308_145630

Hirsi- vai ekopuurakenne?

Kaavamuutospäätöksen jälkeen teimme linjanvedon, että rakennusprojekti tultaisiin toteuttamaan useammassa eri vaiheessa. Ensin tehtäisiin voimassaolevan kaavan perusteella kerrosalaltaan 25 neliön rantasauna, jota voi muutaman vuoden käyttää kesämökkinä. Kaavatyön päätyttyä (valmistumisarvio syksyllä 2016),joskus hamassa tulevaisuudessa, jatketaan pää- ja talousrakennuksilla. Olipa haaveissa jopa venevaja lahden pohjukkaan.

Koko ajan on ollut selvää, että me ei tulla rakentamaan tyyliltään ihan perinteistä suomalaista kesämökkiä. Tässä kategoriassa valinnan varaa on vaikka kuinka paljon. Esimerkkinä Kontiotuotteen tai Honkarakenteen mallit. Toki löytyy näistä mallistoista modernimpiakin malleja. Haaveissa meillä on ollut skandinaavinen, selkeä, yksinkertainen, jopa minimalistinen tyyli, jota tarjoavat mm. SunhouseWoodmood tai Honkatalot, jonka loma-asuntomessukohde Villa Albatrossi on yllä olevassa kuvassa. Kuitenkin modernien mallien valikoima on selvästi perinteisiä suppeampi.

Päärakennus tullaan rakentamaan omakotitalon rakennuspykälät täyttäväksi, joten rakenteiden energiatehokkuuskin ratkaisee paljon lopullisessa valinnassa. Nykyisten eristevaateiden riskeistä puhutaan paljon. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että voimassa oleva lainsäädäntö pakottaa rakentamaan liian tiiviitä rakennuksia, joista tulee ennemmin tai myöhemmin homeloukkuja.

Massiivihirsirakenteessa on paljon hyviä puolia, toisaalta U-arvo vaateiden vuoksi hirren paksuus omakotitalossa on suorastaan älytön. Eikä hirsiseinien lisäeristämisessä taas mun mielestä ole oikein järkeä. Monissa lähteissä kehutaan muovittoman, selluvilla – eristetyn ekopuurakenteen hengittävyyttä ja kierrätysmateriaalien ekologisuutta, toiset vannovat muovihöyrysulun ja mineraalivillan olevan ainoa oikeaa ratkaisu. Hirsirakennuksessa joudutaan painumista ja massiivipuun elämistä huomioimaan monissa kohdin, jolloin väistämättäkin joudutaan käyttämään listoituksia yms. ratkaisuja, jotka eivät tue minimalistista tyyliä.

Lisäksi projektin luonne aiheuttaa oman pohdintansa. Saunarakennus tullaan aloittamaan tulevana kesänä, päärakennus ehkä 2 – 3 vuoden kuluttua. Jos nyt valitsee talotoimittajan valikoimasta saunan ja siihen sopivan päärakennuksen, niin onko koko yritystä enää olemassakaan, kun päärakennus pitäisi hankkia. Olisiko ehkä järkevää ottaa avuksi arkkitehti, joka luonnostelisi kaikki tontin rakennukset nyt? Budjettimielessä mieltäisin talopakettiratkaisun edullisemmaksi, kuin yksilöllisen suunnittelun ja toteutuksen.

 

Kaavamuutos

Ranta-asemakaava on ainoa kaava, jonka maanomistaja voi tehdä. Maanomistaja huolehtii kaavaehdotuksen laadinnasta, jonka viraomaiset (ELY-keskus ja kunta/kaupunki) sitten käsittelevät. Käytännössä maanomistajan tulee hankkia kaavan laadintaan pätevöitynyt konsultti, jonka kautta asia hoidetaan. Kaupungilta arvioitiin, että prosessi kestää noin 2 vuotta ja eri lähteiden mukaan kokonaishinta-arvio on vähintään 10000 Euroa. Viranomaiskustannukset eivät näyttele kokonaissummassa suurta roolia, vaan pääosa hinnasta on kaavan laadintatyötä.

Selvitin lähialueen tonttien omistajat ja olin heihin yhtedessä selvittääkseni, olisivatko kenties kiinnostuneita ranta-asemakaavasta omalle tontilleen. Kustannuksia jakamalla kaavoituksen hintaa saataisiin pudotettua mukavasti. Lahden vastakkaisella puolella sijaitseva rajanaapuri olikin kiinnostunut asiasta, ja lähetin tarjouspyynnöt kaavamuutoksesta meidän tontille sekä kaavan laajennuksesta naapurin tontille yhteensä neljälle kaavoituksia hoitavalle yritykselle.

Tarjousten hinta ja sisältö vaihtelivat varsin paljon, joten vertailu oli hankalaa, mutta päädyimme pitkällisen pähkäilyn jälkeen Raisiolaiseen Nosto Consulting Oy:hyn jolla oli kokemusta toimisesta Uudenkaupungin alueella. Muutoinkin heidän tarjoamansa kokonaisuus vaikutti parhaalta.

Kaavoitukseen ja rakennuslainsäädäntöön liittyvistä asioista kuulee mitä ihmeellisimpiä kauhutarinoita, joten prosessiin ryhtyminen arvelutti. Toki onnistuessaan muutos antaisi aivan uusia mahdollisuuksia projektin toteuttamiseen.

SONY DSC

Vanha kaavapiirros. Meidän tontti keltaisella